Kanivinkit,  Virikkeet

Pääsiäisvinkki, josta kanikin tykkää

Koska pääsiäinen lähestyy, tässä helppo vinkki lemmikkejäkin ajatellen 🙂

Unohda rairuoho! Tänä vuonna istutetaan kauran, ohran tai vehnän siemeniä. Niitä huuhdellaan ja liotetaan haaleassa vedessä 12h. Siemeniä tulee astiaan 1/3, vettä loput. Ei kannata tehdä liian isoa satsia kerralla, joten noin 2,5 dl vetoinen muki riittää.

Kun siemenet on liotettu, huuhtele ja laita ne pestyyn astiaan. Tähän voi käyttää esimerkiksi viinirypälerasiaa, jossa on jo reiät pohjassa valmiiksi.

Suihkuttele siemeniä ja pidä ne kosteana. Siemeniä voi pitää vaikkapa kylpyhuoneessa kunnes ne itävät. Itämisen jälkeen astia kannattaa nostaa mahdollisimman aurinkoiselle ikkunalle.

Noin 5-10cm versot voi antaa kaneille tai muille lemmikeille (esim. marsu tai lintu) syötäväksi. Siemenet eivät välttämättä tarvitse multaa tai paperia, jolloin voit antaa versot juuripaakun kera (kunhan se ei ole tummunut tai tuoksu happamalta).

Etenkin pienemmät lemmikkilinnut saattavat pelätä isoja tarjoiluja, joten leikkaa tarjolle vain pieniä palasia tuoretta kerrallaan.

Huom! Jos ei jaksa idättää siemeniä, osta ruokakaupan hevi-osastolta valmiita vehnänorasruukkuja. Helppoa kuin mikä!

Kuten kuvasta näkyy, Poppanalle ainakin vehnänoras maistui… 😀

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *