Kanivinkit,  Käyttäytyminen

Voiko kanilla olla eroahdistusta?

Lyhyesti sanottuna: kyllä voi. Kanin eroahdistus ei kuitenkaan ole samanlaista kuin esimerkiksi koirilla.

Luonnossa villikani elelee 6-8 kanin ryhmissä. Yhdessä tunnelissa voi elää monia ryhmiä.

Saaliseläin tarvitsee lajitovereita

Kani on saaliseläin, joka tarvitsee lajitovereiden seuraa tunteakseen olonsa turvalliseksi. Evoluutio on tehnyt saaliseläimistä laumoissa viihtyviä, jotta petoeläimet saataisi havaittua ajoissa.

Eloonjääminen on varmempaa kaniyhdyskunnissa kuin omassa seurassa, ja jos ympäriltä puuttuu tukiverkosto, sillä voi olla vaikutusta kanin terveydentilaan.

Kaneilla siis lähinnä ero lajitovereista aiheuttaa ahdistusta. Koiran eroahdistushan loppuu, kun ihminen tulee kotiin. Kani ei yleensä reagoi samalla tavalla. Hankaluuksia ja paljon väärinkäsityksiä tulee muutenkin siitä, että saaliseläinten odotetaan käyttäytyvän kuten koiran.

Vaikka varsinaisia petoja ei olisi, yksin elelevä kani todennäköisesti pelästyy enemmän esimerkiksi ääniä ja on muutenkin säikympi. Luonteissa on eroja, mutta tutkimukset ovat osoittaneet, että yksinasuvien kanien stressitaso on korkeampi kuin lajitoverin kanssa asuvan.

Erossa ihmisestä?

Yksin asuva kani voi toki stressata, kun ihminen lähtee töihin tai opiskelemaan. Lajitoveri on lähellä koko ajan, 24/7. Ihminen ei yleensä pysty samaan.

Kani tykkää rutiineista ja kaikki uudet asiat ovat aina vähän jänniä. Jos siis olet hengannut puputtimesi kanssa lähestulkoon koko ajan, ja elämäntilanne muuttuu niin, että kani onkin enemmän yksin, se todennäköisesti aiheuttaa ahdistusta.

Mitä voit tehdä vähentääksesi kanin ahdistusta?

Kannattaa ehdottomasti ainakin kokeilla lajitoverin hankkimista. Leikattu naaras ja leikattu uros tulevat yleensä parhaiten toimeen. Pieni ikäero voi auttaa, jos kaveria kaipaava kani on pitkään elellyt yksin.

Jos kanit eivät tunne toisiaan entuudestaan, löydät tutustuttamisvinkkejä aiemmasta postauksesta 🙂

Kani tarvitsee lajitoverin lisäksi runsaasti piilopaikkoja, vaihtelevan määrän virikkeitä ja mielellään vapauden valita hengauspaikkansa. Tarkoitan tällä vapaudella häkittömyyttä.

Jos häkki toimii vain heinänsyöntipaikkana ja vessalaatikkona, kani on paljon tyytyväisempi kuin häkitetty lajitoveri.

Asunto on mahdollista tehdä kaniturvalliseksi, jotta kani saa toteuttaa itseään 🙂 Liikunnantarve on kuitenkin suunnilleen sama kuin kissoilla.

Sananen haihduttimista

Markkinoilla on erilaisia haihduttimia, joiden pitäisi vähentää stressiä. Kokeilin yhtä merkkiä, minkä pitäisi toimia myös kaneilla. Se ei tuntunut vähentävän stressiä.

Haihdutinta voi siis kokeilla, mutta kannattaa varautua siihen, että asia ei ratkea pelkällä haihduttimen käytöllä vaan muita oloja korjaamalla.

Esimerkiksi eläinlääkärikäynnillä stressiä voi vähentää ottamalla kanikaveri mukaan ja käyttämällä kantokoppaa, jonka katon saa nostettua pois. Näin kania ei tarvitse välttämättä nostaa kopasta pois ollenkaan.

P.S. Jos kiinnostaa lukea lisää kaneista, hanki oma Kanikirja 🙂

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *