Eläinsuojelu

Sanelma Mykerönenä

Tässä tulee satu Sanelmasta, olkaa hyvät!

Sanelma Mykerönenä on siili. Sanelma tuhisee, puhisee, joskus jopa sähisee ja sitten tulee hikka. Sanelmassa on myös monta vaihdetta. Hän kipittää, lyllertää, maastoutuu ja heittäytyy kerälle. Saatat miettiä, miksi juuri Mykerönenä. No, Nykeröneniä oli jo niin monta, että on mukavampi kantaa eri nimeä. Eiköstä olekin?

Pimenevässä illassa Sanelman koko voi tehdä tepposet. Ensin näet ison varjon, joka sitten kyllä pienenee, kun Sanelma lyllertää lähemmäs. Siis tosi hurja siili! Itseään Sanelma ei pidä ollenkaan hurjana, paitsi kun sattuu kaikenlaisia vahinkoja…

Siilit heräilevät yleensä illansuussa ja tykkäävät muutenkin lyllertää rauhassa silloin, kun on jo hämärää. Eräänä iltana Sanelma lähti tapansa mukaan pienelle kävelyretkelle. Yhtäkkiä Sanelman mykerönenään tuli niin hyvä tuoksu, että oli lähdettävä sen perään. Sanelma nuuskutteli ilmaa nenä niin ylhäällä kuin vain pystyi: ”Oi että, mikä on tämä ihana tuoksu? Onko se pullaa? Hyi, ei se voi olla, koska enhän minä pullaa syö.” Sanelma mietti pienen päänsä puhki lyllertäessään samalla eteenpäin. Vaikka siili usein lyllertääkin, on Sanelmakin melko nopea kipittämään. Jos tuijotat siiliä, se lyllertää. Kun käännät pääsi pois hetkeksi, siili onkin jo hävinnyt. Hassua, eikö?

Sanelma jatkoi nuuskuttamista: ”Minäpä luulen, että se voisi olla jokin ihana hedelmä, joka tuoksuu noin mehevältä.” Siinä mutkaista ja sammaleista pientä siilintietä kipittäessään Sanelma ei ollenkaan huomannut, että hän meinaa eksyä kauemmas ja kauemmas kotilaaksostaan. Koska Sanelma on siili, pitää hänen varoa monenmoista ulkona. On nurmikonleikkureita ja autoja.

”Ooh, kylläpä tuoksu on mykerönenääni huumaava!” Hetken aikaa matkattuaan Sanelma tuli vihdoin lähemmäksi hyvää tuoksua. ”Tuolta se tulee! Minun täytyy päästä lähemmäs.” Sanelma lyllersi eteenpäin, vaikka oli sitä mieltä, että ”täällä kyllä tuoksuu myös ihmisiltä.” Siileillä on kovin huono näkö, joten ne luottavat enimmäkseen nenäänsä ja kaikenlaisia pieniäkin ääniä kuuleviin korviinsa. Pahaksi onneksi Sanelma ei nähnyt, että hyvä tuoksu tuli juuri kypsyneistä mehevistä marjoista. Marjoja kasvoi erään Niken pihalla.

Nikke on ihminen ja hänen mielestään marjat eivät kuulu linnuille tai siileille vaan hänelle itselleen. Sanelma lähestyi marjapensaita. Siinä vaiheessa Sanelman touhuja jo vähän aikaa seuraillut harakka Kristoffer alkoi kraakkua. ”Varo, siili, varo!” Sanelma ei kuitenkaan kuullut, kun marjoista lähtevä tuoksu oli niin nenäähuumaava. Sanelma ei myöskään huomannut, että Nikke oli laittanut pensaisiin verkkoja, jotta eläimet eivät pääsisi syömään hänen marjojaan.

”Voi voi! Kohta siilille käy yhtä huonosti kuin minullekin,” puuskahti männyn oksalla istuva harakka Kristoffer. ”Minä haistoin marjat myös ja yritin mennä niitä syömään. Sitten sotkeennuin verkkoon enkä meinannut päästä ollenkaan pois.” Kamala kokemus, vai mitä?

Niinhän siinä sitten kävi, että Sanelma sotkeentui siihen samaan marjaverkkoon kuin harakka Kristoffer aikanaan. ”Oi voi,” puhisi Sanelma. ”Mitäs minä nyt teen? Apua, auttakaa minua!” Harakka Kristoffer raakkui niin kovaa, että Nikke kuuli sen ja tuli pihalle. ”Mitäs täällä tapahtuu?” Nikke kysyi. Sanelma alkoi kertoa: ”Yritin vain kurkotella vähän marjoja, kuka kumma tekee näin?”

Nikke oli niin pahoillaan, että lupasi Sanelmalle ja Kristofferille, ettei enää ikinä verkota marjapuskiaan. Nikke antoi marjojakin kummankin matkaan ja toivotti heidät tervetulleeksi koska tahansa. Maitoakin Nikke yritti tarjota, mutta Sanelma vain tuhahti sille. ”Eivätkö ihmiset tiedä, että meidän masut menevät maidosta aivan sekaisin? Vettähän me juomme.”

Sanelma yrittää kovasti olla kasvissyöjä, mutta aina välillä käy sellainen ”hupsista!” että mato lurpsahtaa suuhun. Verkkoseikkailun jäljiltä Sanelmalla on paljon marjoja, joita voi napostella, mutta niin vain taas kävi, että kotimatkalla eteen sattui kärpänen. Kärpänen oli ilmeisesti aika vanha, koska ei lentänyt enää kovin vikkelästi. Sanelman kieli kävi ennen kuin hän tajusi sitä itsekään. Slurps! ”Oho!”

Kun vatsa oli täynnä, Sanelma saattoi mennä vihdoin unten maille. Harakka Kristoffer jäi lähelle, pitihän hänen pitää hassua siiliä vähän silmällä. Arvaatkos, mistä tämä siili unelmoi? Annan pienen vinkin, se rahisee ja kahisee. Niitä tippuu puista. Joko arvaat? No, Sanelman unelma on tietenkin iso lehtikasa! Siitä hän näki seuraavaksi unta.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *