Kanifanin jutut

Kaniaiheinen askartelu

Moikka moi! Välillä haluan tehdä jotain omilla käsilläni ja keskittyä vain yhteen asiaan kerrallaan. Näin Suomen Lemmikkikanit ry:n joulukalenterissa kanipurnukat, joita halusin kokeilla itse.

Postaukseen oli linkattu myös Vanessa Beatyn tekemät lasipurkit. Kärpässienet ovat kivannäköisiä ja ajattelin, että niihin voisi yhdistää pääsiäismunaleluja. Kuten käyttämäni Zootropolis-hahmo Judy Hopps (ks. alin kuva).

Kanipurnukat

  • liimapyssy
  • lasipurkkeja kansineen
  • kanihahmoja
  • maalia
  • pensseli
  • alusta
  • kivaa narua purkkien ympärille
  • sakset

Etsin kirppareilta pieniä kanihahmoja ja löysinkin Väiskin ja Nalle Puhista tutun Kanin. Suolakurkku- tai muu säilykepurnukka käy hyvin tähän tarkoitukseen, mutta halusin myös korkeamman lasipurkin. Sellainen löytyi onneksi halvalla kirpputorilta.

kaniaskartelu

Kun purkit on pesty ja kuivattu, on aika ottaa hahmot esiin ja liimata keskelle kantta. Kun liima on kuivunut, kannet voi maalata. Tässä vaiheessa otin alustan esiin ja irrotin kannet purkeista. Käytin valkoista kalkkimaalia, koska se sopii sisustukseen ja on ainakin etiketin mukaan myrkytöntä.

bugsbunny

Maalasin ensin yhden kerroksen ja annoin kuivua. Hahmoissa oli paljon eri värejä, joten maalasin kannet vielä toiseen kertaan, että tuli peittävämpi lopputulos. Maalasin kannet vain ulkopuolelta, jotta sisälle purkkiin ei joudu ylimääräistä.

Kannattaa valita mahdollisimman myrkytön vaihtoehto maaleista, jos aiot säilöä ruokaa purkkiin. Pienemmässä purkissa on puuroriisiä ja korkeammassa spagettia. Lopuksi leikkasin ja sidoin sopivat narut purkkien ympärille.

Huom! Kansia ei voi pestä, koska maali lähtee pois.

Kanitalot/pupulyhdyt

  • pilttipurkkeja tai muita pieniä lasipurkkeja (kansia ei tarvita)
  • foliota
  • liimapyssy
  • itsestään kuivuvaa askartelusavea
  • maaleja
  • pensseleitä
  • puikkoja ja veitsi, jolla leikkaat savea ja teet ikkunat
  • alusta
  • led-tuikkuja

Aluksi pesin purkit ja irroitin niistä kannet. Rypistelin foliosta sopivat hatut purkkien päälle. Kun hatut olivat valmiit, liimasin ne purkkien pohjaan kiinni. Kaikki lasi ei välttämättä kestä suurta lämpötilaeroa, joten ole varovainen kuuman liiman kanssa.

sienitalo
Pupulyhdyn tykötarpeita

Ostamani askartelusavi oli melko pehmeää, joten en tarvinnut kaulinta. Leikkasin veitsellä savesta sopivia paloja ja muotoilin niistä ensin hatun folion päälle ja sitten seinät purkin ympärille.

Kastoin pumpulipuikkoja veteen ja liimasin sillä tavalla reunat yhteen. Tähän on varmasti saatavilla omia työvälineitä, mutta paremman puutteessa käytin topsipuikkoja. Kaavin yhdestä puikosta veitsellä pumpulin pois ja kaiversin pumpulittomalla päällä ikkunat ja oven purkkeihin.

Lopuksi muovailin pienet savupiiput katoille ja tein rappuset. Hinkutin pumpulipuikolla ja vedellä ikkunoista loputkin savet. Sitten ei muuta kuin kuivumaan. Savipakkauksessa lukee, että jos haluaa nopeuttaa kuivumista, askartelut voi laittaa esimerkiksi patterin viereen. Itse en näin tehnyt vaan annoin kuivua reilun vuorokauden.

smurffitalo askartelu
Sain näköjään vaikutteita Smurffeista…

Seuraavana aamuna huomasin, että savi oli lasin päältä halkeillut aika iloisesti. Folion päällä savi näyttää hyvältä, mutta lasin päällä oli paljon halkeamia. Ohut ja paksu kerros savea olivat halkeilleet ihan yhtä paljon.

Ei muuta kuin liimapyssy taas esiin ja liimaa halkeamiin. Sen jälkeen savi pysyi purkeissa kiinni ja aloitin maalauksen.

pupu_diy
Vähän punaista, valkoista ja harmaata maalia.

Ensin maalasin alaosat harmaiksi, sitten hatut punaisiksi. Kun maalit olivat kuivuneet, maalasin valkoisella ikkunoiden ja ovien karmit. Sen jälkeen töpöttelin hattuihin pilkut, jotka vaativat vielä toisen kerroksen.

sienituikut
Kaksi erikokoista pensseliä ja yksi katkennut suti…

Maalauksen valmistuttua liimasin Judy Hoppsin kynnykselle seisomaan ja toiseen kärpässienen, kun ei toista kanihahmoa ollut. Hinkuttelin myös ikkunat veteenkastetulla topsipuikolla puhtaaksi ylimenneistä maaleista. Sitten enää led-tuikut sisään ja valmista tuli! Näyttää kivalta omassa tai vaikka lahjansaajan hyllyssä 🙂

kaniaiheinen_askartelu

2 kommenttia

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *