Kanivinkit,  Sairaudet

Lemmikin viilennysvinkit

Heissulivei! Tänään on sen verran kuuma, että nyt on muutama viilennysvinkki paikallaan. Ihminen voi mennä uimaan tai ottaa kylmän suihkun, mutta esimerkiksi kanille se ei ole mahdollista. Kanin ei kuulu olla vedessä, joten sitä ei kannata edes yrittää vilustumisriskin vuoksi. Sama koskee mm. marsuja ja sitä pienempiä jyrsijöitä. Jäisten ruokien syöttäminenkään ei tule kysymykseen vatsavaivojen vuoksi (sekasyöjillä kuten kesyrotilla saattaa olla ok, kasvinsyöjillä ei). Miten sitten voi lemmikin oloa viilentää kuumilla keleillä?

Lemmikillä kuuluu olla aina pääsy varjoon eli jos pidät esimerkiksi kaneja ulkona, pidä huoli, että aitauksessa on pitkin päivää aina varjoisiakin nurkkauksia. Pelkkä piilopaikka ei riitä vaan pitää olla suojaa auringonvalolta. Etenkin, jos kani ei pääse kaivamaan koloja maahan.

Sisällä voi käyttää pimennysverhoja tai laittaa muut verhot kiinni. Sähköllä toimivat tuulettimet käyvät myös, jos niitä pidetään sen verran silmällä, ettei kani pääse johtoja nakertelemaan ja saamaan sähköiskua. Tuuleta yöllä ja laita säpet kiinni päiväksi, jotta viileä ilma säilyy mahdollisimman kauan.

Raikasta vettä pitää olla koko ajan saatavilla. Kani on pieni eläin, mutta tarvitsee paljon vettä kokoonsa nähden. Vettä menee yleensä noin 50–100 ml/kg. Kuppi on juomapulloa parempi ratkaisu, sillä silloin kani on luonnollisessa asennossa vettä juodessaan. Moni kani valitseekin pullon sijasta kupin, jos saa siihen mahdollisuuden. Kuppeja on myös helpompi pestä kuin pulloja. Jos esimerkiksi ulkotarhassa on kumpuilevaa maastoa, vesikipon voi asettaa betoniharkon tai muun järeän laatan päälle.

Jos on pakko matkustaa, muista että kania ei saa laittaa takakonttiin vaan kantokopassa penkille. Muovisissa juomapulloissa voi jäädyttää vettä, ja asettaa sitten pullon esimerkiksi pyyhkeen sisään kantokoppaan kania viilentämään. Samaa konstia voi käyttää muutenkin kotioloissa.

Mistä tietää, että on liian kuuma? Monelle karvaiselle pienlemmikille ihanteellisin lämpötila on noin 18 astetta. Kaneilla lämpöhalvausvaara on jo 24 asteessa. Niillä lämpö haihtuu huulten hikirauhasten sekä korvalehtien kautta. Ei siis kovin tehokasta, vai mitä? Eniten vaikeuksia kuumuus aiheuttaa lyhytkuonoisille, liikalihaville ja sydänvikaisille kaneille. Lyhytkuonoisia kaneja ovat mm. hermeliinit ja leijonanharjakset.

Kun kanilla on liian kuuma, se voi hakeutua paljaalle lattialle tai vesikuppinsa viereen makoilemaan. Monissa eläintarvikeliikkeissä myydään nykyään viilentäviä alustoja, jotka käyvät myös kaneille. Koska esimerkiksi Bunny Mad! -lehden mukaan ne toimivat hyvin, päätin kokeilla sellaista omille kaneille. Keskikokoinen, ilmeisesti pikkukoirille tarkoitettu viilennysalusta toimii hyvin. Sisällä on geeliä, joka aktivoituu, kun lemmikki käy sen päälle istumaan tai makaamaan. Geelin sanotaan pysyvän muutaman tunnin viileänä, jonka jälkeen sen täytyy levätä ilman painoa ainakin puolisen tuntia, jotta alusta viilenee taas. Laitoin harsokangasta patjan päälle, jotta nakertelut kohdistuisivat patjan sijasta kankaaseen. Ainakin toistaiseksi se on toiminut 🙂

Viilennysratkaisua tarjoavat edellä mainittujen lisäksi marmori- ja graniittilevyt, joiden päällä voi maata. Käy rautakaupasta kysymässä lattialaattaa. Valitsin halvimman vaihtoehdon, joka myös omaan sisustukseen sopii. Kokeilin istua laatan päällä ja noin 20 minuuttia se pysyi viileänä, jonka jälkeen se tarvitsi melkein sen toiset 20 minuuttia taukoa viiletäkseen uudelleen. On laatta kuitenkin viileämpi kuin betonilattian päällä oleva muovimatto tai parketti.

Jos on ihan mahdottoman kuuma, kanin korvia voi varovasti sumuttaa suihkupullolla niin, että korvakäytäviin tai silmiin ei mene vettä. Tarjoile myös nestepitoisia vihanneksia, jos kanin vatsa kestää niitä. Annoskoon kanssa pitää aina olla varovainen, sillä kääpiökanin ei kuulu saada saavillista tuoreruokaa eteensä. Pieni määrä riittää. Joillekin kourallinen on liikaa, toiset voivat syödä kaksikin saamatta siitä mitään vatsanväänteitä.

HUOM! Jos epäilet lämpöhalvausta, ota aina yhteys eläinlääkäriin! Kaneja hoitavia eläinlääkäreitä ja klinikoita on lueteltu Kanikirjan sivuilla 89-90.

P.S. Älä jätä eläintä kuumaan autoon!

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *