Kanien tutustuttaminen

Toinen ja kolmas kanini olivat valmis parivaljakko, kun adoptoin heidät. Kun Puputista jätti aika, jouduin esittelemään vieraita kaneja toisilleen. Aluksi en oikein tiennyt, mitä siinä olisi pitänyt tapahtua ja olin varmasti liian pelokas. Jahtaaminen, karvatuppojen nyhtäminen, makoilu ja alun välinpitämättömyys ovat kaikki hyviä merkkejä. Pureminen ja naamakkain nyrkkeily eivät ole hyviä merkkejä.

Vuosien saatossa (nyt noin kymmenisen vuotta kaneja harrastaneena) olen tutustuttanut monia kaneja toisiinsa ja neuvonut uusia koteja sekä tilapäiskoteja. Kaikki kanit eivät tule keskenään toimeen, vaikka kuinka yrität. Tällaisestakin minulla on kokemusta. Tupuna ja Poppana tulivat vain aidan välistä toimeen, eivät kasvotusten ilman aitaa. Hilja ja Poppana eivät tulleet ollenkaan toimeen. Kun Hiljasta aika jätti, Tuhto jäi yksin. Yritin tietysti yhdistää Poppanan ja Tuhton, mutta siitä ei tullut mitään. Toistensa hajuihin ne olivat jo tottuneet, kun kerran samassa taloudessa oli asuttu. Aluksi kokeilin valjaissa ja vein molemmat kanit parvekkeelle. Siellä oltiin välinpitämättömiä, mikä sinänsä oli ihan hyvä merkki. Sisällä ei oltu kavereita. Olin kuullut aiheesta stress bonding. Se kuulostaa terminä jo niin negatiiviselta, että en ollut aiheesta kiinnostunut. Oli kuitenkin rokotusreissu tulossa ja ajattelin kokeilla laittaa molemmat samaan kantokoppaan. No, kantokopassa oltiin vieraskoreita eikä mitään tappelua tullut, vaikka ihan lähekkäin siellä olivat. Toki otin toisen kantokopan varuiksi mukaan ja seurasin tilannetta koko ajan. Reissu meni kuitenkin hyvin ja ehkä kumpikin oli vähemmän stressaantunut kuin mitä olisivat yksin olleet.

Eläinlääkärireissun jälkeen päästin kanit pois kantokopasta ja kokeilin mitä tapahtuu. No, siinähän tapahtui niin, että Tuhto jahtasi Poppanaa eikä millään hyvällä tavalla. Tuhto puri Poppanaa niin että tuli pieni vekki. Siihen loppui se yrittäminen ja oli vain tyydyttävä siihen, ettei kaneista tule kaveruksia. Tästä opittiin samalla myös se, ettei kaneja voi pakottaa olemaan kavereita. Stress bondingia ei myöskään voi suositella. Se on täysin tarpeetonta ja väittäisin, että ”auttaa” vain sellaisilla kaneilla, joista olisi muutenkin ajan myötä tullut ystävät.

Olen kuullut, että joissakin tapauksissa kaneista on tullut toistensa paita ja peppu vuosien vihanpidon jälkeen. Itselläni ei samaa kokemusta ole vaan vihamiehinä olleet kanit eivät ole koskaan hyväksyneet toisiaan. Voisiko se olla enemmän naarasten juttu tuo vihanpito? Ehkäpä tässä toisessa tapauksessa oli urokset kyseessä. Sekä Poppana että Tuhto ovat leikattuja, joten ei ole kyse siitäkään. Heidän kemiansa eivät vain kohtaa.

Tuhton ja Hiljan tutustuttaminen meni melko kivuttomasti. Tuhtoa oli tarkoitus pitää aidan toisella puolella vähän aikaa ennen yhdistämistä, mutta eihän siitä tullut mitään, kun tuo hyppii joka puolelle. Löysin Tuhton mm. saunan lauteilta yksi kerta. Siis sieltä ylimmältä 😀 Pientä jahtaamista, takajalan tömäyttämistä ja Hiljasta tuli pomo. Sitten kanit jo söivät vierekkäin. Ehkä osasyynä yhdistämisen helppouteen oli kanien ikäero. Tuhto oli reilun vuoden ja Hilja monta vuotta vanhempi. Itseäni jännitti varmasti enemmän kuin kaneja.

Tuhton ja Ruusan yhdistäminen ei sujunut yhtä hyvin. Kanirallia vedettiin monta päivää ja kolina oli niin äänekästä, että meinasi itsellä hermot mennä. Kaneilla on vain parin vuoden ikäero eikä Tuhto ole rauhallisimmasta päästä. Ruusa nyt on siinä duracell-luonteessa ihan omaa luokkaansa, joten varmaan siksikin rallia kesti niin kauan. Ja se oli niin rajua, että oli pakko lähteä huoneesta. Karvat pöllysivät, Tuhto juoksi kuin henkensä edestä, matot rullaantuivat ja oksat sinkoilivat. Kun ketään ei kuitenkaan purtu ja jahtaaminen oli normaalia, en mennyt väliin. Tämä on tärkeää. Jos menet väliin ja erotat kanit, ralli alkaa vain alusta. Joka kerta, kun kanit päästetään yhteen ja erotetaan. Jos tekee pahaa katsoa rallia, mene puuhastelemaan jotain muuta. Jos sieltä ei murinaa tai kiljumista kuulu etkä ole kertaakaan nähnyt puremista, kaiken voi olettaa olevan suht hyvin.

Aika mielenkiintoista on, että aluksi Ruusa oli pomo. Tai ainakin Tuhto uskotteli niin. Ruusa oli kuitenkin se, joka tuli uudelle reviirille ja vielä nuorempana kanina. Arvoasteikko ei aina ole kiinni kanin iästä tai siitä, kenen alueella ollaan, vaan ihan luonteenpiirteistä. Hilja oli aina ollut dominoiva. Myös Tupuna oli dominoiva. Tuhto alistui ensin Ruusalle, mutta kyllä hän on nykyään se, joka määrää. Ruusa ehkä oli vain niin raju aluksi, että Tuhto näki helpommaksi alistua. Ja Hiljan kanssa ei ollut ongelmia, koska Hilja ei yrittänyt koko ajan pomottaa. Päinvastoin, pesi Tuhton naamaa ja makoili vieressä. Kanien yhdistämisessä auttaa, jos on tiedossa, miten ne ovat aiemmin käyttäytyneet muiden kanien seurassa. Dominoivalle kanille ei kannata esitellä toista dominoivaa yksilöä, tai ainakin yhteiselosta voi tulla vaikeampaa.

Kun kaneja yhdistetään, toiset haluavat pitää uutta kania tietyn ajan karanteenissa (mahdollisten sairauksien vuoksi). Tuhto oli jo ollut tilapäiskodissa, samoin Ruusa. Tietysti aina, kun paikka vaihtuu, se on stressi kanille ja on mahdollista, että jokin sairaus puhkeaa. Eläinsuojeluyhdistykseltä adoptoidessani en pitänyt kaneja karanteenissa vaan esittelin ne melkolailla heti tuleville kumppaneilleen. Toki, jos on sen verran isot tilat kotona, että karanteeni on mahdollista, miksipä ei.

Ennen kanien yhdistämistä on hyvä antaa kummallekin pienet hajuterveiset. Kun menin Ruusaa katsomaan, otin Tuhtoon hierotun kankaanpalan mukaan. Pyysin tilapäiskodilta Ruusan tuoksuisen kankaanpalan ja annoin sen kotona Tuhtolle. Puolin ja toisin paloista oltiin kiinnostuneita. Näin ei myöskään tule uuden kanin haju ihan yllätyksenä. Yksi vaihtoehto on tutustuttaminen aidan läpi, mutta siinä on vaarana oman reviirin puolustaminen, kun kumpikin omii toisen puolen. Voihan sitä katsoa vaikka niin, että laittaa toisen kanin kantokoppaan ja tuo se toisen kanin lähelle. Siitä sitten pikkuhiljaa päästää kanit yhteen. Ensin on varmistettava, että alistuvalle osapuolelle on tarjolla tarpeeksi monta eri puolille asuntoa sijoitettua piilopaikkaa. Tassuille kannattaa tarjota hyvä pito eli mattoja lattialle. Aluksi voi merkkailu yltyä, joten ei kannata käyttää parhaita ja kalleimpia mattojaan. Merkkailu vähenee yleensä viikon-parin aikana.

Kanirallia ei kannata pysäyttää, ellei kanit pure toisiaan. Jos vain karvoja pöllyää, se on normaalia. Toisen selkään nouseminen eli nylkytys on myös normaalia. Jos kanit makoilevat toistensa näkyvillä, se on positiivinen merkki. Älä erota kaneja esimerkiksi yöksi, sillä se saa rallin alkamaan taas alusta aamulla. Kun kanit ovat rallinsa vetäneet, ne voi kyllä jättää yhdessä samalle alueelle. Kannattaa myös tarjota esimerkiksi tuoksuvia yrttejä, joita kummatkin voivat syödä ja samalla myös vähän tarkkailla toisiaan. Pian sitä jo pestäänkin toisen naamaa ja köllötellään vierekkäin 🙂

Mitä sitten, jos kanit purevat toisiaan? Mene väliin ja kokeile myöhemmin uudelleen. Kokeile aitaa välissä. Jos nämä ja aika eivät auta, valitettavasti kanit eivät tule toimeen keskenään. Silloin kummallekin olisi etsittävä toinen kumppani. Tässäkin eläinsuojeluyhdistykseltä adoptoitu on kaupasta ostettua parempi, sillä usein yhdistys ottaa kanin takaisin (jos vain paikkoja on tai olet valmis vähän odottamaan), kun taas kauppa ei.

Neutraali maaperä on aina parempi kanien yhdistämiseen kuin toisen kanin reviiri. Helpompaa on tuoda naaras uroksen reviirille kuin toisinpäin. Jos kumpikaan ei ole mahdollista, satsaa piilopaikkoihin sekä herkkuihin, ja anna kaneille aikaa tutustua.