Aamukanit ja heinäpussin sisältö

Heissulivei! Monesti kysytään, mikä kaneissa viehättää ja miksi olen valinnut juuri kanit. Tänäkin aamuna tapahtui sellaisia, mitkä hyvin selittävät tätä, joten kerrotaanpa niistä 🙂 Siivoan eläinperheen vessalaatikot, vaihdan vedet, annan kaneille uutta heinää ja peipoille päivän tuoreruuat sekä lakaisen lattioita. Eläinperheessä lattialle kertyy mukavasti heinää, kuiviketta, peippojen siemenseosta ja välillä papanaa. Melkein joka aamu kanit tulevat syömään kuormasta eli tunkevat heinäpussille. Niin tänäkin aamuna. No, Poppanaa ei tänä aamuna näkynyt pussilla, mutta Ruusa ja Tuhto viihtyivät siinä tovin heinää mutustamassa.

Ensin tuli Ruusa, tietysti. Näin se yleensäkin menee 😀 Missä ruokaa, siellä Ruusa. Tuhto on paljon varovaisempi ja ujompi kuin kumppaninsa, niinpä Ruusa saa aina ensimmäiseksi ruokaa. Se käy välillä Tuhton hermoille ja sen sijaan, että Tuhto tulisi ottamaan oman makupalansa, hän saattaa mennä suoraan varastamaan Ruusan makupalan. Sitten Ruusa tulee hakemaan minulta uuden, siis sen Tuhtolle tarkoitetun. Onhan se nyt turvallisempi ottaa kaverilta ruokaa kuin ihmiskädestä, ties mitä sinnekin on laitettu..

Tuhto oli näkösällä aamulla, mutta kun laitoin heidän huoneensa (jota myös makkarikseni olen kutsunut..) ikkunan raolleen, tyyppi säikähti sen verran, että oli parempi piiloutua kantokoppaan. Kantokoppa on häkin (oikeastaan se on vain vessalaatikko, sillä oviluukku puuttuu) vieressä. Siinä sitten ollaan Ruusan ja heinäpussin kanssa. Katselen, että siellä se Tuhto lymyää kantokopassa. Kun siinä oli vähän aikaa istuttu, tuli Tuhtokin itseään venytellen pois kantokopasta. Ruusa syö heiniä pussista aina melko leveästi, että siinä saa Tuhto tunkea itsensä viereen, jos meinaa heinää saada. Näin nytkin. Ruusan ohi pääsee hyppäämällä yli tai pökkimällä itsensä mahan ali. Se on kätevää, koska Tuhto on Ruusaa pienempi.

Heinäpussin heinä on ihan samaa kuin mitä kaneilla on koko ajan saatavilla, mutta jotenkin se varmaan tuoksuu ja maistuu vähän paremmalta suoraan pussista. Siinä pitää sitten korsia valkkailla ja kaikilla kaneilla on omat mieltymyksensä. Ruusa ja Poppana taitavat kummatkin tykätä paksuista korsista, niistä kaikista sokeripitoisimmista. Kortinen ja paksu heinänkorsi on siis makeampaa kuin muu heinälaatu. Kortisen lisäksi Ruusa rakastaa niitä eri kasvien sattumapaloja, mitä luomuheinäpussista löytyy. Poppanalle kelpaavat niistä lähinnä voikukanlehdet. Tuhto sen sijaan valkkaa vähän ruskeampia ja ohuempia korsia niiden sattumapalojen lisäksi. En ole tunnistanut, minkä kasvin varsi on kyseessä, mutta tänäänkin sellainen pussista löytyi. Tuhto nappasi sen suuhunsa ja täytyy sanoa, että korsi katosi sinne hämmästyttävää vauhtia! Ei ihme, sillä kani pureksii noin 200 kertaa minuutissa.

Kun Tuhto oli syönyt varresta noin puolet, Ruusa huomasi saman palan ja yritti napata sitä itselleen. Tämä toistuu monesti heinäpussilla 😀 Onhan kaikki ruoho vihreämpää aidan toisella puolella. Tuhto ei tätä suvainnut vaan läppäsi kummallakin etutassulla Ruusaa kylkeen. ”Selvä, annetaan olla”, Ruusa ajatteli ja alkoi kaivella heinäpussista muita korsia. Yleensä parivaljakko vain tekee Kaunottaret ja Kulkurit tai sitten nahistelevat samasta korresta niin, että se päätyy toisen suuhun. Siis eri suuhun kuin missä se oli alun perin ollut.

Tuhton komentelu tuntuu välillä oudolta, sillä Tuhto oli kaksikosta se, joka meni karkuun aluksi. Tuhto oli myös Hiljan kanssa se alistuvampi. Kun Ruusa tuli taloon, Tuhtoa pöllyytettiin niin, että karvatupot lentelivät. Tutustuminen oli rajua ja kaniralli kesti monta päivää. Viime aikoina olen huomannut, että valtasuhteet ovat kenties vähän muuttuneet siihen suuntaan, että Ruusa ei ole enää mikään pomo. Ruusa pesee Tuhtoa paljon enemmän kuin Tuhto Ruusaa. Tosin, näin se oli myös Hiljan kanssa, vaikka Hilja oli pomo. Ruuan saa Ruusa ensin, mutta varmasti vain siksi, että Tuhto on ujompi. Tuhto määrää, ollaanko vieretysten vai ei. Tuhto nukkuu (tai piilottelee) suuren osan päivästä, kun taas Ruusa tykkää välillä olla näkösällä ja puuhastella omiaan. Tänäänkin neiti on käynyt hyllyllä istumassa ja kaivuureissulla 😀 Heinänkorret otsatukkana ja pulisonkeina.

Poppana on 9-vuotias, mutta sitä ei ollenkaan arvaisi, kun toinen juoksee innoissaan aamuista makupalaa ottamaan. Joskus riemukierros alkaa liian aikaisin, kun on siivous vielä Tuhton ja Ruusan huoneessa kesken ja joudun hakemaan jotain keittiöstä. Voi sitä pettymystä, kun ei makupalaa vielä tullutkaan!

Kanit ja muutkin eläimet pitävät rutiineista, sillä se luo turvallisuutta. Siksi Poppanakin on oppinut, että kun tietyt asiat on tehty tietyssä järjestyksessä, hän saa aamulla pienen leivänkannikan ja vähän tuoretta kyytipojaksi. Kyllä siitä kelpaa heittää riemukierrosta olkkarin, keittiön ja vähän eteisenkin kautta 😀 Yleensä en ehdi tuoda leipää keittiöstä, sillä Poppis juoksee vastaan ja ottaa leivän suuhunsa. Leipää ei yleensä voi jäädä siihen syömään vaan sen kanssa juostaan takaisin joko sohvapöydän tai sohvan alle.

Kun Poppis on saanut herkkunsa, on Tuhton ja Ruusan vuoro. ”Täältä tulee, täältä tulee”, sanon. Peipot ovat saaneet omansa ihan ensimmäiseksi, mutta koska eivät ole kesyjä, eivät tietenkään tule hakemaan mitään kädestä. Kun kaikki syövät herkkujaan, pesen vielä vesiastiat ja vaihdan vedet.

Olen ollut kanien kanssa tekemisissä noin 12 vuoden ajan enkä ole kyllä koskaan tavannut kahta samanlaista kania. Olen tarjonnut kodin sellaisille tapauksille, joiden olisi ollut vaikeaa löytää muualta kotia. Sen vuoksi monen mielestä meikäläisen eläinperhe saattaa tuntua tylsältä, kun kukaan ei anna silittää eikä Ruusaa lukuunottamatta välttämättä lähesty vierasta itse. Ellei oteta hyökkäävää Poppanaa lukuun..

Koska olen joutunut viettämään sairaalassa muutamia päiviä jo kolmesti tänä vuonna, vanhempani ja siskoni ovat olleet hoitamassa eläinperhettäni. Ovat myös joutuneet auttamaan silloinkin, kun olen jo kotiutunut, mutta kädet eivät ole toimineet vielä kunnolla. Eläimet ovat alkaneet vähän jo tottua heihin. Toki Poppis saattaa yrittää hyökkiä välillä, mutta niin vaan on neiti iloisesti tullut hakemaan leivänkannikkansa isältäni kädestä tai mennyt kahdeksikkoa jonkun toisen jalkojen välissä. Ruusakin on tullut syömään suoraan heinäpussista, vaikka se heinäpussi on ollut äitin tai isän sylissä. Tuhto on edelleen piilotellut vierailta, mutta on uskaltanut tulla esiin vieraiden lähdettyä paljon nopeammin kuin ennen.

Kaneja on tosiaan moneen junaan, mutta jos niillä on ollut poikasaikana tai missä tahansa elämänvaiheessa huonoja kokemuksia ihmisistä, niiden on tietysti hankalampi luottaa ihmisiin tulevaisuudessa. Eikä se ole kanin vika. Olen enemmän tottunut näihin rescuetapauksiin, joiden kanssa usein menee aikaa ennen kuin luottamusta syntyy puolin ja toisin. Toki näissäkin on eroja eivätkä kaikki koteja kiertämään joutuneet ole arkoja tai mahdollisia pelkopurijoita. Ja sitten taas normaalit eväät elämäänsä saaneet kanit voivat olla silti arkoja. Se on vähän arpapeliä aina, you never know whatcha gonna get.

Jotkut kanit saattavat kiipeillä sun päällä heti kättelyssä ja nuolla vähän kättäkin. Toiset lymyävät piilossa eivätkä näyttäydy ollenkaan vieraille. Kolmannet päättävät hyökätä varmuuden vuoksi, ettei vaan jää kenellekään epäselväksi, kenen pesäalueella ollaan. Neljännet ovat näkösällä, mutta eivät anna silittää. Näin se menee. Sen takia kannattaa antaa aikaa eläimille eikä odottaa liikoja. Näin ei tule pettymyksiä ja on todennäköisempää, että eläimestä tulee perheenjäsen eikä se joudu enää kiertoon. Kaikissa kaneissa asuu joku ihana persoona, jonka ne haluavat sulle näyttää. Mutta eivät ihan heti. Ole valmis antamaan aikaa ja työstämään luottamusta, niin saat lopulta arvoisesi palkinnon 🙂

Artikkelikuvissa seikkailevat leijonanharjas Tupuna, sininen leijonanharjas Hilja sekä hermeliinikani Poppis.