Pellolta kanin pöytään – heinästä asiaa

Moikka! Heinä on suuri osa kanien ja kanillisten elämää, joten se ansaitsee ehdottomasti postauksen. Kun menet kauppaan tai tilalle valkkaamaan heinäsatsia, mietitkö koskaan mitä kaikkea on pitänyt tapahtua ennen kuin heinä päätyy kanisi eteen? Tai mitä se oikeastaan sisältää?

Olen syöttänyt kaneilleni erilaisia heiniä vuosien saatossa. Timoteipohjainen heinä lienee kaneille parasta, mutta mitä muuta pitää ottaa huomioon? Mikä erottaa luomun heinän tavanomaisesti tuotetusta heinästä?

En tiedä heinänviljelystä kovin paljoa, joten onneksi sain kahdelta viljelijältä vastauksia kysymyksiini 🙂 Niiden perusteella valotan heinäntuotannon eri vaiheita aina siihen saakka kun se päätyy asiakkaille.

Luomuheinä-kappaleen tiedot perustuvat kyseisen viljelijän vastauksiin ja samoin tavanomaisesti tuotetun heinän tiedot perustuvat kyseisen viljelijän vastauksiin. Yhteenvetokappaleessa on omia ajatuksiani aiheesta.

Luomuheinän ja tavanomaisen heinän tuotannossa on sekä samankaltaisuuksia että eroavaisuuksia. Yksi yhdistävä tekijä on ainakin pakkausmateriaali, sillä kummatkin tässä esitellyt viljelijät käyttävät paperisäkkejä, mitkä ovat muovia ekologisempi vaihtoehto.

Luomuheinä

Vertailussa oleva luomuheinä on kuivurissa kuivattua heinää, joka tulee jalasjärveläiseltä luomutilalta Etelä-Pohjanmaalta. Viljelijä on K & E Leppälä ja he siirtyivät luomutuotantoon vuonna 2001.

Luomuheinä on pääsääntöisesti timoteiheinää. Joukkoon viljellään myös muita lajikkeita, kuten kamomillaa, apilaa, voikukkaa, suolaheinää, sinimailasta sekä saraheinää.

Kirsi Leppälä kertoo, että luomupellolla ei käytetä kemiallisia lannoitteita eikä torjunta-aineita vaan viljely perustuu monipuoliseen viljelykiertoon. Luomuviljelyn viljelykierrossa viljellään heinää noin 2-3 vuotta, jonka jälkeen pellot muokataan ja kylvetään viljalle 1-2 vuodeksi. Ravinteet tuotetaan luonnon omin toiminnoin, sillä esimerkiksi apilat ja palkokasvit keräävät typpeä. Lisäksi käytetään luomuun soveltuvia lannoitteita ja kalkitusta.

Heinä niitetään peltoon ja noin kahden vuorokauden sisällä heinät paalataan pienpaaleihin. Sen jälkeen ne siirretään heinille tarkoitettuihin latokuivureihin, jossa lopullinen kuivaus tapahtuu.

Rehuanalyysien näytteiden tulokset vaihtelevat johtuen esimerkiksi heinänkorjuun ajankohdasta, ja mistä heinäerästä näytteet on otettu.

Luomuheinän rehuanalyysi vuoden 2018 heinästä:

• raakavalkuainen 84-92 g/kg ka
• sokeri 142-179 g/kg ka
• kuitu (NDF) 543-633 g/kg ka
• kuiva-aine, rehusta 865-876 g/kg
• D-arvo 611-673 g/kg ka
• ME (muuntokelpoinen energia) 9,3-10,3 MJ/kg ka
• imeytyvä valkuainen 76-80 g/kg ka
• sulava raakavalkuainen 47-54 g/kg ka

Tavanomaisesti tuotettu heinä

Vertailukohteen tavanomainen heinä tulee myös Pohjanmaalta, Vaismaan tilalta Isostakyröstä. He ovat viljelleet heinää vuodesta 2006.

Agronomi/agrologi Päivi Vaismaan mukaan nurmen elinkaari on noin viisi vuotta. Lohkoa uudistettaessa käytetään sertifioitua paalinurmisiemenseosta, joka sisältää Iki-timoteitä 75 %, Fure-nurminataa 19 % ja Sigmund-nurminataa 6 %. Timotei ja nadat on todettu parhaiksi kasveiksi kuivaheinäntuotantoon.

Apilaa ei kylvetä, koska se varisisi paalausvaiheessa takaisin peltoon. Putkivartisia, kuten esimerkiksi voikukkaa ja valvattia ei kylvetä, koska ne kuivavat heinäkasvien kanssa eri tahtiin ja voivat homehduttaa paalin.

Rikkakasvit valtaavat herkästi kasvutilaa heinäkasveilta. Siksi esimerkiksi voikukkaa ja valvattia torjutaan tarpeen vaatiessa keväällä. Kallista kasvinsuojeluainetta käytetään siis tarpeen vaatiessa, ei automaattisesti.

Jos lohkolle tulee voikukkaa tai valvattia heinän sekaan, se luokitellaan kakkoslaaduksi. Luomutuotanto ei ole mahdollista, jos ei ole omaa karjaa. Luomuheinä tarvitsee lannoitteeksi karjanlantaa, joka ei käy monivuotiselle nurmelle muussa muodossa kuin lietteenä. Nurmea on kuitenkin pakko lannoittaa, kun siitä otetaan ravinteita sadon muodossa pois.

EU:n lainsäädäntö velvoittaa viljelijöitä teettämään pellon viljavuusanalyysin eli otattamaan maanäytteet. Analyysit tehdään jokaiselta lohkolta viiden vuoden välein. Erityisen tärkeää nurmenviljelyssä on maan kalsium/magnesium-suhde. Nurmi tarvitsee kalkkia, jota poistuu nurmen kasvun myötä maasta jopa 500-1000 kg/ha/vuosi.

Viljelykierrossa yksi peltolohkoista uudistetaan joka vuosi. Nurmi vanhenee noin viidessä vuodessa, jonka jälkeen sadon määrä ja laatu heikentyisi.

Nurmen 1. vuosi

Edellisenä kesänä, pari viikkoa kuivaheinäsadonkorjuun jälkeen, vanha nurmi on päätetty kemiallisesti ja syksyllä maa on kynnetty. Kestorikkakasvit pitää saada torjuttua ja tehtyä uudelle nurmelle hyvä kasvualusta. Torjunta-aine vaikuttaa lehtivihreän kautta eläviin kasveihin. Maassa on rikkakasvien siemenpankki seuraavaksi tuhanneksi vuodeksi, joten niistä ei päästä kerralla eroon.

Keväällä ilmojen lämmettyä lohko äestetään, pinnanmuodot tasataan ja kylvetään heinänsiemenseos. Kylvös jyrätään, jotta saataisiin mahdollisimman tasainen pinta pellolle. Tällä estetään esimerkiksi mullan joutuminen heinän joukkoon niittovaiheessa.

Pienten heinänsiementen kasvatus on pitkä prosessi ja vaatii sopivat sääolosuhteet. Heinänsiemenen itämiseen kuluu aikaa vähintään 21 vrk, jos ilma on noin 20 asteista ja sadetta saadaan optimaalisesti. Vertailun vuoksi, viljansiemenet itävät noin 10 päivässä.

Uudistettuja lohkoja voidaan joutua paikkakylvämään kuivina kesinä juhannuksen jälkeenkin, jos kylvetyt siemenet ovat kuivuneet. Uusi nurmi lähtee kasvuun vasta sateiden saavuttua.

Ensimmäisenä vuonna nurmesta ei saada kuivaheinäsatoa. Kylvövuonna nurmea hoidetaan niittämällä, joka on mekaanista rikkakasvien torjuntaa. Niitto tehdään useita kertoja loppusyksyn aikana, jotta nurmi vahvistuisi ja että rikkakasvit eivät pääsisi siementämään, ja sitä kautta valtaamaan alaa heinäkasveilta.

Nurmen 2.-5. vuosi

Keväällä, kun ilmat lämpenevät ja heinä lähtee kasvuun (yleensä toukokuun alussa), kasvusto lannoitetaan. Nurmille käytetään yleensä Suomensalpietaria, joka on magnesiumia, booria sekä seleeniä sisältävä moniravinteinen typpi-rikkilannoite. Tarvittaessa käytetään myös muita hivenravinteita.

Suomensalpietarin sisältö on NPKS 27-0-1-4, Mg, B, Se, mikä tarkoittaa, että typpeä on 27 %, fosforia 0 %, kaliumia 1 %, rikkiä 4 %, magnesiumia 1 %, booria 0,02 % ja seleeniä 0,0015 %. Seleeni on välttämätön kaikkien eläinten kasvulle ja lisääntymiselle. Ilman seleenilannoitusta kasvit eivät saa riittävästi seleeniä suomalaisesta maaperästä.

Kasvit jäävät pienikokoisiksi, jos ne käyttävät voimansa kukkiakseen mahdollisimman nopeasti. Sadon mukana maasta otetaan ravinteita pois ja ne annetaan maalle takaisin lannoituksen muodossa. Siksi ei kannata ostaa heinää, jota ei ole lannoitettu. Lannoitteet ovat kalliita, mutta välttämättömiä ravinteikkaan sadon muodostumiselle.

Kuivaheinää päästään Pohjanmaalla korjaamaan yleensä kesäkuun viimeisellä viikolla tai heinäkuun ensimmäisellä, kun timotei on tullut tähkälle, on vihreä ja nurminadassa on röyhyt. Kasvusto on tässä vaiheessa nuorta ja lehtevää.

Niitto pyritään tekemään aamulla noin klo 5 tietämillä, jolloin kasvin sokeritasot ovat mahdollisimman matalat. Päivän mittaan kasvin sokeritaso nousee yhteyttämisen seurauksena. Mitä vanhempi kasvi, sitä enemmän sokeria. Jos Pohjanmaalla tehtäisiin kuivaheinää vanhan kansan oppien mukaan vasta elokuussa, ei heinässä olisi käytännössä ravinteita jäljellä vaan pelkkää sokeripitoista korsiintunutta vartta.

Kun heinä kaadetaan, pitäisi tiedossa olla varmaa poutaa 3-4 vrk. Sääennusteet vaihtelevat paljon, joten tämä vaihe aiheuttaa heinänviljelijälle paljon stressiä.

Kun heinä on niitetty, vaihdetaan kelapöyhin traktorin perään ja lähdetään pöyhimään. Juuri kaadettu heinämassa pitää saada irti maasta, jotta aurinko ja tuuli pääsevät sitä kuivattamaan. Mitä kosteampaa massa on, sitä useammin alkuvaiheessa sitä joutuu pöyhimään eli kääntelemään.

Yleensä niittopäivänä pöyhitään kolmesti, seuraavana päivänä kahdesti ja kolmantena päivänä myös kahdesti. Jos ilma on kuivattanut heinää hyvin, paalausta saatetaan kokeilla kolmannen päivän iltana.

Pöyhin laitetaan karhotusasentoon, jolloin se ei enää levitä heiniä vaan kerää heinän jonoihin, karhoihin, joihin sitten paalaimen kanssa rynnistetään. Jos keskittyy pelkästään kuivaheinäntuotantoon, heinä paalataan pienpaalaimella.

Monilla tiloilla on helppouden takia siirrytty pyöröpaalaimen käyttöön. Jos paalit vielä muovitetaan, heinä voi olla kosteaa ja säilyä silti. Pienpaaleissa heinän on oltava kuivaa.

Heinän kuivaus

Paalauksen jälkeen paalit pinotaan latokuivuriin. Latokuivuri on kylmäilmakuivain, jossa paalien läpi puhalletaan sähköpuhaltimen avulla ilmaa. Latokuivurissa on lattiavaluun rakennettu kahdeksan koko varaston pituista ilmakanavaa, joiden kautta ilma kulkee tiiviin paalipinon läpi.

Yleensä koneellista kuivausta tehdään viikon verran, sen jälkeen puhallinta käytetään aurinkoisilla ilmoilla päiväsaikaan, eli ei puhalleta öisin tai sateella kosteaa ilmaa paaleihin. Yleensä kuivauksessa päästään yli 90 % kuiva-ainepitoisuuteen (raja-arvo kuivaheinälle on 85 %).

Suomen ilmastossa latokuivuri on välttämätön laadukkaan kuivaheinän tuottamiseen, vain tällä saadaan sato säilymään pölyttömänä talven yli. Jos heinä pölyää, se tarkoittaa aina sitä, että heinä on homeessa. Vaikka hometta ei silmämääräisesti näe, se on korren sisällä.

Kun paalit ovat varastossa, puhaltimella kuivattu ja latokuivuri sammutettu, otetaan näytteet analyysejä varten. Sitten peitellään heinäpino pressuilla. Tämä sen vuoksi, että heinä on kuivempaa kuin suhteellinen ilmankosteus ja heinä imisi itseensä kosteutta ilmasta. Vaarana on pintapaalien homehtuminen varsinkin syyssateilla, kun ilmankosteus on 100 %.

Pellosta saadaan vuodessa vain yksi kuivaheinäsato. Odelmaa eli pääsadon jälkeen kasvavaa syysheinää on vaikea saada syksyn kosteilla keleillä kuivaksi pellolla, joten sitä ei hyödynnetä. Odelma niitetään syksyllä ja jätetään pellon ravinnoksi.

Viidennen vuoden syyskesällä nurmikasvusto päätetään kemiallisesti ja aloitetaan jälleen alusta.

Analyysituloksiin vaikuttaa moni asia: maan senhetkinen kunto (esimerkiksi kalkitsemisen tarve), lannoituksen onnistuminen, niittoajankohta (jopa vuorokaudenaika), onko kyse kuivaheinästä vai säilöheinästä, pääsadosta vai syyssadosta, ja analyysinäyteotoksen edustavuus. Tulokset vaihtelevat lohkokohtaisesti ja myös samankin lohkon sisällä.

Rehuanalyysi kesältä 2019:

• raakavalkuainen 53 g/kg ka
• sokeri 138 g/kg ka
• kuitu (NDF) 642 g/kg ka
• kuiva-aine, rehusta 903 g/kg
• D-arvo 581 g/kg ka
• ME (muuntokelpoinen energia) 8,8 MJ/kg ka
• sulava raakavalkuainen 17 g/kg ka

Lisäksi heinästä on tutkittu kaliumin, kalsiumin sekä fosforin arvot. Kaliumia on 16,6 g/kg ka, kalsiumia 1,3 g/kg ka ja fosforia 1,9 g/kg ka.

Nippelitietona heinäntuotannosta Vaismaa kertoo, että EU on antanut kaudelle 2015-2020 erityisen suuren painoarvon kestävälle maankäytölle eli viherryttämiselle (maisema vihreäksi = nurmelle). Nurmi sitoo hiiltä ja suojelee luonnon monimuotoisuutta ja on sellaisenaan suotuisaa ympäristölle. Nurmenviljely on ekoteko, koska kasvusto on monivuotinen eikä maata kynnetä vuosittain kuten viljanviljelyssä. Aina kun maata muokataan, siitä vapautuu hiiltä ilmaan.

Yhteenvetona

Pelkkien rehuanalyysien avulla heinää ei kannata kaneille valita vaan kiinnittää huomiota siihen, että heinä on timoteipohjaista, koska se tosiaan sopii kaneille parhaiten. Hyvä heinä on vihreää, ei pölise tai tuoksu tunkkaiselta. Markettiheinä voi olla melkoista höttöä, mutta niissäkin on eroja. Yleensä heinä kannattaa ostaa erikoisliikkeistä (eläintarvikeliikkeet jne.) tai suoraan viljelijältä.

Lisäksi voi miettiä, sopiiko kortinen heinä paremmin vai olisiko sen hyvä sisältää myös muita lajikkeita. Toki heinän sekaan voi itsekin sekoittaa erilaisia kasveja. Runsas valikoima vähän erilaisia korsia saattaa houkutella paremmin syömään kuin tasapaksu kasa. 

Miksi tavanomaisesti tuotetussa heinässä ei ole luonnonkasveja? Siihen vaikuttavat ainakin käytetty siemenseos ja torjunta. Suurin este tälle lienee kuitenkin rikkakasvi vs luonnonkasvi -ajattelu. Rikkakasvi on roska, joka pitää kitkeä pois, mutta luonnonkasvit taas rikkaus, joiden annetaan kasvaa. Viljelijä voi pitää ”rikkaruohoja” sisältävää heinää kakkoslaatuna, mutta ainakin meidän kaniperheelle se on mieluisaa. Siinä siis hyvä markkinarako tavanomaisen heinän viljelijöille 🙂

Kanien ravintosuosituksia on tutkittu kovin vähän lemmikkikanien näkökulmasta, koska tuotantokanien villantuotanto ja optimaalinen lihasmassan kasvu on vienyt voiton. Moni kaneihin perehtynyt eläinlääkäri kuitenkin suosittaa antamaan erilaisia kasveja yhden ja saman sijasta.

P.S. Luomuheinä ei tarkoita, että heinä on lannoittamatonta. ”Luonnonheinä” ei välttämättä ole viljellyltä nurmelta niitettyä heinää vaan se voi olla peräisin esimerkiksi luonnontilaiselta niityltä tai vesistöihin rajoittuvien viljapeltojen suojakaistoilta. Ravintosisältö voi olla niukempi kuin lannoitetun heinän. Kannattaa aina pyytää rehuanalyysi, sillä heinän nimikkeissä ja sisällöissä voi olla eroja.

P.P.S. Kani ei voi elää ilman heinää ja sitä on oltava koko ajan vapaasti saatavilla. Syysheinän sanotaan aiheuttavan vähemmän allergisia oireita, mutta heinäallergisen on hyvä varautua kanin elinkaaren mittaiseen antihistamiinilääkitykseen tai kokeiltava esimerkiksi ilmankostuttajaa 🙂

Jos et ole varma oletko heinälle allerginen, hommaa esimerkiksi näiltä viljelijöiltä heinää ja nuku pienen heinäkasan vieressä pari viikkoa. Sen jälkeen olet viisaampi 😉

Kuvat Pixabaysta.