Petteri Kaniini ja Beatrix Potter

Moikka moi! Jokaisen pupuihmisen on tietysti nähtävä uusi Petteri Kaniini -elokuva, joten sain hankittua sen itselleni dvd-versiona, kun elokuvateatteriversio meni sivu suun.

Petteri kuvattiin jostain kumman syystä Australiassa ja siinä onkin hienoja maisemia. Vaikka ei ollakaan brittilässä, elokuvasta välittyy sellainen maalaismaisema, mikä Petterin luojalle, Beatrix Potterille, oli tärkeä juttu. Tykkään kyllä hänestä todella paljon. Monestakin syystä. Yksi syy on tietysti kaikki ihanat eläinhahmot, joita Potter keksi ja maalasi, mutta toinen on juuri tuo luonnonsuojeluaate. Hän halusi säilyttää paikallista luontoa niin että osti paljon maata ja lahjoitti sen kansalaisille luonnonsuojelualueena. Näin maata ei voitu myydä ja rakentaa pilalle vaan pala maaseutua säilytettiin.

Uusi Petteri yhdistelee animaatiota ja oikeita ihmisiä. Plussaa on maisemien lisäksi se, että eläimet ovat animoituja eivätkä oikeita. Olisikin ollut vaikea kuvata ilman kuolonuhreja tai vähintään vahingoittuneita eläimiä, sen verran ajojahtikohtauksia elokuvassa oli.

Juoni on pähkinänkuoressa se, että Petteri sisaruksineen ja muiden metsän eläinten kera yrittävät päästä herra Vänskän tontille. Vänskä ei tykkää eläimistä. Hän on mm. syönyt Petterin isän. Vanhoja vihamiehiä siis.. Nyt on äidistäkin aika jättänyt ja Petteri yrittää sinisen takkinsa kera pitää jöötä vanhassa pesäkolossa ison puun juurella. Herra Vänskä saa sydärin kesken kaiken ja Petteri uhoaa voittaneensa. Hän kuitenkin tuulettaa liian aikaisin, koska Vänskällä on sukulaispoika, joka muuttaa pian taloon. Sama taisto alkaa uudestaan.

Tykkäsin siitä, että leffaan oli piilotettu muutama totuudensiemen. Petteri ja tämän sisarukset ottavat kovasti itseensä, jos heitä puhutellaan jyrsijöinä 😀 Onhan siitä jo monta kymmentä vuotta, kun tiedemiehet ja -naiset tajusivat, etteivät kanit olekaan jyrsijöitä vaan jäniseläimet muodostavat ihan oman lahkonsa. Peuran lamaantuminen ajovaloista naurattaa ainakin aikuiskatsojia, ja jotain perää on myös kanien tavassa pyytää anteeksi. Elokuvassa kanit menevät otsa otsaa vasten. En usko, että kanit oikeasti tekevät tätä pyytääkseen anteeksi, mutta kyllä samanmoista käytöstä näkee. Yksi painaa päänsä alas, jotta toinen pesisi naamaa tai silittäisi otsasta.

Vaikka vähän liikutuin ja muutamaan otteeseen naurahdin ääneen, olisi Petterin juoni voinut olla parempikin. Sellainen ihan kiva, kerran katsottava elokuva. Lapsia varmasti innostaa kujeileva Petteri, mutta aikuisen näkökulmasta ”ei jatkoon”. Ainakaan tällaisen aikuisen, joka odotti kovasti näkevänsä uuden Petteri-leffan 😀

Mitä leffasta jäi käteen? Mieleenpainuvin oli Vänskän sukulaispojan kanisitaatti (käännös Elina Ahon): ”On paljon asioita, joihin he pystyvät ja joista et tiedä.”