Tuhton tarina

Mukavaa lauantaita! Tiputin eilen sipuleita sisältävän lasipurkin, joka meni tietysti säpäleiksi. En tiedä, ovatko sirpaleet vielä tuottaneet onnea, kun juuri astuin yhteen lattialle jääneeseen lasinpalaan.. Jospa sitä onnea tuleekin vain peilin rikkoutumisesta. No, kuitenkin, tänään voisi kertoa Tuhton tarinan.

Tuhto tuli minulle pari vuotta sitten Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistyksestä (Pesu ry). Hän on tosi lillanen kani, mutta sitäkin ketterämpi. Tuhto tykkää kiipeillä eri tasoilla ja kissoille tarkoitettu kiipeilypuu on ahkerassa käytössä. Pitänee ostaa toinenkin jossain vaiheessa, jotta voivat tähystellä toisiaan Ruusan kanssa, kummallekin oma torni.

En tiedä Tuhton poikasajasta mitään, vain sen, että hänet tuotiin SEY:n vapaaehtoiselle eläinsuojeluneuvojalle ”rusakonpoikasena”. No, sellainenhan hän ei tosiaan ole vaan ihan lemmikkikani. Neuvojalta Tuhto tuli Pesulle, jossa Tuhto madotettiin ja kastroitiin. Kovia on hänen täytynyt kokea, sillä tyypiltä puuttuu sekä varpaita että kynsiä ja korvien päätkin ovat kärsineet. Ei niissä enää mitään haavoja ole, mutta vähän kurttuun ne ovat parantuneet, muistuttamaan entisistä ajoista.

Tuhto on tosi arka kani, yleensä unohtaa minutkin työpäivän aikana. Siis unohtaa sikäli, että ei tule esiin kuin vasta muutaman tunnin päästä. Tuhto pujahtaa heti muutenkin karkuun, jos kuuluu vieraita ääniä. Better safe than sorry, hän varmaan ajattelee.

Ennen Ruusan tuloa, Tuhto oli hankalin käsiteltävä, koska poju rimpuilee yleensä aika tavalla ja silloin on päästettävä hänet hetkeksi loikkimaan ennen kuin voin yrittää jatkaa esimerkiksi kynsienleikkuuta. Syliin ei saa nappaamalla vain lattialta kiinni, vaan turvallisinta (sätkimisen kannalta) on odottaa, että Tuhto menee kantokoppaan, ja sitten nostaa koko revohka vessaan. Vessa on tarpeeksi pieni tila, että Tuhton saa kiinni, mutta kuitenkin voi päästää loikkimaan. Makupaloilla ei Tuhtoa saa houkuteltua, mutta kyllä ne yleensä palkkioksi kelpaavat.

Alun perin adoptoin Tuhton leijonanharjaskani Hiljan kaveriksi. Hilja oli parivaljakon pomo, mutta hän piti hyvää huolta Tuhtosta. Pesi naamaa, vaikka ei ainakaan minun nähteni saanut siihen ikinä vastakaikua. Kaipa Tuhto oli liian nuori hiffatakseen vastavuoroisuutta. Kun Hilja jouduttiin lopettamaan keuhkosyövän vuoksi, Tuhto jäi leskeksi ja oli selvää, ettei Poppanasta ja Tuhtosta tule kavereita. Nyt Tuhto elelee Ruusan kanssa. Tuhto on melkoinen Houdini, mitkään aidat eivät häntä pidättele. Varmaan aika kuvaavaa on se, että olen mm. joutunut saksilla leikkaamaan hänet ulos sängynpatjasta.. Ja se oli entinen patja se. Uskokaa minua, kun sanon, ettei kaneja kannata asuttaa makuuhuoneessa.