Ruusan tarina

Ruusa on nuorin kaneistani. Neiti on leijonanharjasristeytys ja melkoinen adhd-tapaus. Hänkin tuli minulle Pesu ry:ltä, jonne hän päätyi eläinsuojeluneuvojan kautta. Mitään en hänen alkutaipaleestaan tiedä, mutta tuskin elo on mitään auvoista ollut ja se ehkä näkyy Ruusan käytöksessä. Pääkoppa ei kestä tekemättömyyttä vaan koko ajan pitää puuhastella jotain. Toki Ruusa jaksaa välillä nukkua ja hoitaa Tuhtoa pesemällä tämän naamaa tai korvia, mutta muuten pitää kaivaa tai nakerrella jotain. Heitellä virikkeitä, kiipeillä yläilmoissa tai liukua lattialla (kyllä vaan, viilettää kuin Tom Cruise Riskibisneksessä). Annoin Ruusalle vauva-ammeen, jossa voi kaivaa, mutta sehän ei kelvannut. Hän kaivaa mattoa tai jotain muuta, mutta ei varta vasten tarjottua astiaa. Se taisi olla vääränlainen astia..

Koska Ruusa tykkää nakerrella, sängynpohjakaan ei ollut turvassa. Ensimmäisen vuoden puusäleikön suojana olleet peitot kyllä pitivät Ruusan loitolla, mutta sitten halu nakerrella ja kaivaa kävi liian suureksi. Näin jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt niitata pohjaan kiinni kevyt, mutta kestävä, tiheä metalliverkko vielä siihen lakanan ja paksumman kankaan päälle. Helpointa tietysti olisi, jos kaneilla ei ole pääsyä makuuhuoneeseen, mutta se ei kaksiossani ole mahdollista.

Ruusaa varten on pitänyt myös lattialistat suojata. Olen käyttänyt siihen betoniharkkoja, tiiliskiviä, metalliverkkoja ja peltiä. Myös vanhat punnukset ja painot ovat käytössä. Verhot on täytynyt nostaa ylös niin, että solmin verhojen päät. Jos ne yltäisivät lattialle saakka, Ruusa repisi ne alas. Mitään kasveja ei voi olla pöydillä, koska Ruusa ja Tuhto hyppivät tasoille. Silloin kun Tuhto eleli Hiljan kanssa muualla asunnossa, hän hyppäsi myös tiskipöydälle. Nämä kaikki ominaisuudet ovat seikkoja, joista tiesin jo kaneja adoptoidessani. Itse asiassa, ne olivat osasyy adoptointiin. Tiesin, että näillä kaneilla voisi olla vaikeuksia löytää pysyviä koteja, koska he vaativat uudelta kodilta tavallista enemmän erikoisjärjestelyjä. Ruusa ei ole arka, mutta ei kuitenkaan hyvin käsiteltävissä, ja Tuhto taas on niin arka, ettei poitsua voi kuvitellakaan esimerkiksi pienten lasten perheeseen. Saisi slaagin jo pelkistä lastenäänistä.

No mutta juu, kaikesta huolimatta Ruusa on ihana neiti ja osa perhettä siinä missä muutkin tämän talouden eläimet. Ruusa tykkää tulla aamulla heinäpussin suulle, kun siivoan häkkiä. Hän kärkkyy uusia heinä ja haluaa syödä niitä jo pussista, ennen kuin laitan niitä häkkiin. Yleensä Tuhtokin tulee siihen Ruusan viereen ja sitten monesti yrittävät syödä samaa heinänkortta. Ruusa myös nojaa tassuillaan jalkoihini enkä tiedä tajuaako neiti, että on melkein sylissäni. Iik, sylikani, hyi! Pois se Ruusasta!