Kanivinkit,  Ruokinta

Syötäviä istutuksia

Moikka! Löysin Pinsiön taimitarhalta niin ihanan uuden tuttavuuden, että pakko esitellä se teillekin 🙂 Nyt kun mulla on parveke, olen jo muutamana vuonna istuttanut yrttejä ja salaatteja ruukkuihin ja kukkalaatikkoihin. Osan olen kasvattanut siemenestä, mutta yhä enenevässä määrin käytän valmiita yrttiruukkuja. Näin tänäkin vuonna.

Aiemmin yritin ties kuinka monta kertaa istuttaa auringonkukkia, mutta aina joku vei siemenet. Loput homehtuivat ja yhdelle muuten onnistuneelle tapaukselle kävi huonosti yöhallan tultua liian äkkiä. Se olisi yksi mun lempikukista, oikein sieluni silmin näen itseni sellaisena naisversiona Pesosesta 😀 Viiru & Pesonen on kyllä edelleen mun mieleen. Heillähän kasvaa suuria auringonkukkia pihalla. Olisi mullakin vanha peltisaavi tätä tarkoitusta varten, mutta kun ei niin ei.

Jotta siis kukaan ei varasta siemeniä ja pilaa satoa, olen siirtynyt markettitavaraan eli ostan hevi-osastolta kasan yrttiruukkuja ja istutan ne sellaisinaan multaan. Siis ruukkuineen päivineen, jotta hennot juuret eivät vahingoitu. Siitä ne on myös helppo nyppäistä pois seuraavana vuonna tai kasvukauden jälkeen. Moni yrtti kasvaa vielä yöpakkastenkin tultua. Minttu ja persilja nyt ainakin.

Tänä vuonna olen istuttanut jo kahta erilaista salviaa ja ainakin kolmea erilaista minttua. Sitruunamelissaa, tilliä, persiljaa ja lehtikaalia. Punakukkaista siankärsämöä ja punahattua. Näitä kaikkia voi käyttää myös ravinnoksi (yleensä ei juuria, osasta sekä varret että lehdet). Lähinnä napsin niitä kaneille ja linnuille enkä niinkään itselleni. Mutta kyllä esimerkiksi minttu virkistää juomia, kun ottaa muutaman lehden makua antamaan. Kamomillaakin saattaa nousta, sitä kylvin toissavuonna.

Nyt siihen ihanaan uutuuteen. En ole tainnut ikinä haistaa mitään niin herkullisen tuoksuista yrttiä. Ananassalvia (alla oikealla). Ootko koskaan kuullut? Minä en ollut ja kun hieroin vähän taimen lehtiä ja haistoin niitä, ah mikä tuoksu! Edes mansikkaminttu (alla vasemmalla) ei pärjännyt tälle kasville.

salvia

Muut kasvit pärjäsivät heti istutuksen jälkeen hyvin, mutta tilli ja lehtikaali ottivat vähän itseensä. Rupsahtivat, suoraan sanottuna. Kannattaa siis leikata tilliä ja ainakin osa pisimmistä varsista myös lehtikaalista. Ne kyllä parin päivän päästä tekevät comebackin ja piristyvät kasvamaan.

En ole saanut kasvatettua yrttejä sisätiloissa, joten ainoa vaihtoehto on parveke. Jos on viherpeukalot ja sopivat tilat, kannattaa yrttejä ehdottomasti kasvattaa ympäri vuoden. Maata omistavilla on kissanpäivät, sillä kokonaiset yrttipenkit tuottavat paljon enemmän satoa kuin ruukulliset vastineet.

Kokeile uusia yrttejä rohkeasti! Kanit, marsut, linnut ja monet muut eksoottiset eläimet syövät niitä mieluusti – huom! vain pieniä määriä kerrallaan 🙂 Ensiksi voi olla nyrpistelyä uusien makujen ja tuoksujen suhteen, mutta kun jaksat yrittää, niitä aletaan lopulta hyvällä ruokahalulla maistella.

Jos löydät ananassalviaa, kannattaa ehdottomasti kokeilla! Yrttien ja salaattien istuttelu myös säästää pitkän pennin, kun voit napsia aina uutta kasvustoa sen sijaan, että ostaisit ruukkuja kaupasta. Myös hortoilu eli luonnonkasvien kerääminen kannattaa, toukokuuhan on siihen parasta aikaa. Siitä ehkäpä lisää tulevissa postauksissa…

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *