• Kanivinkit

    Omakustanteen ABC

    Nyt kun olen yhden kirjan pukannut ulos omakustanteena, voin kertoa aiheesta sanasen, jos kokemuksistani olisi muillekin hyötyä 🙂 ”Kanikirja: opas kanien maailmaan” julkaistiin vuoden 2017 lokakuun lopulla. Sitä ennen olin lähettänyt ahkerasti käsikirjoituksia…

  • Kanifanin jutut

    Mitä kuuluu Kanikirjalle?

    Oikein mukavaa torstai-iltaa! Tänään on Puputäti saanut ilahduttavan paljon käyttää ääntään 🙂 Ensin suorassa lähetyksessä Jasminen kanssa RadioFiiliksen aamussa (kiitos tästä mahdollisuudesta!) ja sitten kävin vielä äänestämässä ennakkoon. Lunta on tullut paljon, ainakin…

  • Eläinsuojelu

    Paras joululahja?

    Joululahjatoiveita voisi ajatella tänä vuonna vähän eri tavalla. Pienellä kampanjoinnilla eli tässä tapauksessa tiedonjaolla voi saada suuria aikaan. Todella moni hankkii yksittäisen kanin. Vasta vähän ajan päästä mietitään sille kaveria. Moni myös hankkii…