Eläinsuojelu

Paras joululahja?

Joululahjatoiveita voisi ajatella tänä vuonna vähän eri tavalla. Pienellä kampanjoinnilla eli tässä tapauksessa tiedonjaolla voi saada suuria aikaan. Todella moni hankkii yksittäisen kanin. Vasta vähän ajan päästä mietitään sille kaveria. Moni myös hankkii sen kanin kasvattajalta tai eläinkaupasta. Tiedättekö, millaisten eläinten on kaikista vaikeinta löytää uusi koti? Ikävä kyllä, mustat eläimet (yleensä kissat tai kanit) tai valkoiset ja punasilmäiset eivät oikein menesty. Myös ns. special needs -eläimet jäävät usein koditta. Sehän ei mitenkään ole eläimen vika eikä eläimessä edes ole mitään vikaa. Jos tällainen erityistarpeinen, sanotaan nyt vaikka kani, on vielä osa parivaljakkoa, kodinetsintä on todella vaikeaa.

Moni ensimmäistä kania hankkiva ei halua kahta kania kerralla. Se olisi kuitenkin kaikista helpointa, kun ei tarvitse itse huolehtia kanien tutustuttamisesta (jos siis kanipari on valmis ”paketti”). Yleensä sanotaan, että kanisiskokset tai emä ja naaraspoikanen tulevat hyvin toimeen. Kyllä nekin voivat alkaa tapella vääränlaisessa ympäristössä, ja leikkaamattomina. Paras kanipari taitaa olla leikattu uros ja leikattu naaras. Sellaisia olisi nytkin joulun alla tarjolla. Katsokaa esimerkiksi tätä pariskuntaa . Heidän tietonsa löytyvät myös Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistyksen omalta sivulta. Tai siis, toivotaan, ettei löydy kauaa, koska tottahan heille on nyt löydyttävä se oma, loppuelämän, koti!

Huiskulta on poistettu hampaita, mutta ilmeisesti sinne on entisen omistajan teettämässä operaatiossa kuitenkin jäänyt juurenpalasia, kun kerran ilmoituksessa lukee, että hampaita on tarvittaessa lyhennettävä. Onko ketään eläinlääkäriä kuulolla? Tässä olisi just sulle sopiva kanipari! Voit tehdä tarvittavat lyhennykset itse 🙂

Hammasvika ei ole kanin syy vaan vääränlaisesta jalostuksesta kumpuava sairaus. Se ei useinkaan ole syy lopettaa kania vaan vaiva on kyllä hoidettavissa.

Pesulta (Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistys) löytyy myös toinen kaniparivaljakko: Pippuri & Inkivääri. Myös heidän on vaikea löytää omaa kotia, koska heitä on kaksi. Monesti näkee sitä, että omistajat etsivät erillisiä koteja heidän jo toisiinsa kiintyneille kaneille. Se on sääli, sillä kumppanin menetys on rankka juttu. Toivotaan heillekin uusi, loppuelämän, koti joululahjaksi!

Miksi kaksi kania on parempi kuin yksi?

Kani on yhdyskuntaeläin, jonka kuuluu elää lajitoverin kanssa. Vain toinen kani voi pestä kaverinsa naaman ja samalla kenties ennaltaehkäistä silmätulehduksia. Vain toinen kani puhuu samaa kieltä. Vain toinen kani tuo turvallisuudentunnetta, joka tekee kanista rauhallisen, kun vahtivuorot voi jakaa toisen kanssa.

Jos kaikilla tutuilla ja sukulaisilla on jo kaneja, kannattaa silti jakaa kanitietoa. Joku voi miettiä kaninhankintaa ja päätyä juuri näihin tapauksiin. Vaihtoehtoisesti joku voi kiinnostua tilapäiskodiksi ryhtymisestä. Sekin voi olla jollekin eläimelle se paras joululahja. Karu totuus on, että monesti eläinsuojeluyhdistyksille tulevat eläimet ovat lopetusuhan alla, jos paikkaa ei löydy.

Tilapäiskoti tai pysyvä koti – tässä myös hyvä lahjavinkki mihin tahansa kanitalouteen: ”Kanikirja: opas kanien maailmaan” 🙂

Tagged , , , , , ,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *