Tupuna & Puputti

Koirani poismentyä mietin uutta lemmikkiä. Koska olin muuttanut kerrostaloon Tampereen keskustaan, en edes miettinyt uutta koiraa. Se ei olisi ollut pienelle opiskelijan budjetillenikaan sopiva vaihtoehto. Jotenkin päädyin sitten kaniin ja halusin auttaa nimenomaan kodittomia eläimiä. Olin lukenut joskus nuorempana viimeksi hoito-oppaita ja muistelin, että kani elää maksimissaan viisi vuotta. Se tuntui hyvältä ajalta sitoutua lemmikkiin. Voi kuinka väärässä olinkaan!

Löysin Boondocksin sivut. Pellaksilla on Orivedellä löytöeläinpalvelu koirahoitolansa yhteydessä. Siellä oli kaksi kania, joilla oli omat ilmoitukset. Toinen kani oli musta ja lyhytkarvainen, toinen oli harmaaraidallinen ja pitkäkarvainen. Olen nyt täysin rehellinen ja kerron, että ensin olin kiinnostunut vain pitkäkarvaisesta. Ohjeena oli, että kyselyt eläimistä laitetaan sähköpostitse ja näin tein. Ilmoitin, että olin kiinnostunut harmaasta kanista. Onneksi vastausta ei kuulunut ja aloin miettiä, että oikeastaan voisin ottaa molemmat kanit. Kanit oli kuitenkin löydetty yhdessä silloisesta Vilppulasta eikä heitä ollut kukaan 15 vuorokauden jälkeen kaipaillut. Laitoin uutta viestiä. Vähän ajan päästä minulle vastattiin ja sain kuin sainkin kanit kokeiluajaksi itselleni.

Esittelin ylpeänä suureksi luulemaani häkkiä, että tuo olisi kanien koti. Tyhjä häkki voi näyttää suurelta, mutta kun laitat sinne kuivikkeen ja heinän sekä kanit, eihän sitä tilaa juuri olekaan. Mutta näin en osannut heti ajatella vaan kun kanit jäivät minulle kokeiluajan jälkeen, päätin eräänä päivänä kokeilla, mitä tapahtuisi, jos jättäisin kanit vapaaksi poistuttuani kotoa. Alkuun siis olin aina sysännyt kanit häkkiin yöksi ja silloin kun lähdin pois kotoa. Tähän olin tottunut ja vanhoissa hoito-oppaissakin puhuttiin häkkieläimestä.

Eläinten oikeudet ovat aina olleet lähellä sydäntäni, mutta vasta koirani kuoltua aloin ottaa eläinsuojeluyhdistyksistä selvää. Kun kokeilin jättää Tupunan ja Puputin vapaaksi poistuttuani kotoa eikä mitään pahaa tapahtunut, annoin kanien olla vapaina koko asunnossa. Tämä tapahtui noin kymmenen vuotta sitten ja melkein siitä lähtien olen noudattanut samaa luukut auki -periaatetta kaikkien lemmikkien kanssa. Aloin ottaa selvää kaneista ja siitä varmaankin lähti tämä Puputädin kani-innostus.

Ennen Puputin ja Tupunan tuloa, olin päättänyt nimet, mutta en vielä tiennyt kumpi saisi kumman. Kun musta kani oli ensimmäisenä ruuan kimpussa, hänestä tuli Puputti ja harmaasta kanista tuli lapsuuden satuhahmon mukaan Tupuna. Se lieneekin yksi suosituimmista kaninnimistä. Tiedätkö sinä ketään Tupuna-kania?

Puputti oli aivan ihana kani ja hoiti huolellisesti Tupunan naamapesun. Puputti ei purrut eikä ollut yhtään vihainen. Kun tuli vieraita, Puputti tuli katsomaan ketä tuli. Hänellä oli sellainen tapa, että jos nosti varpaat ylös, hän hieroi niihin leukaansa. Merkkasi siis omaa hajuaan. Erityisen paljon Puputti piti farkkulahkeista, varmaan niihin oli myös hyvä hieroa leukaansa.

Tupunalla oli krooninen silmävaiva, minkä vuoksi kyynelkanavat vuotivat koko ajan. Silmät eivät tulehtuneet, kun kaveri hoiti niitä koko ajan. Surullista kyllä, Puputti jouduttiin lopettamaan ennen aikojaan kohtusyövän vuoksi. En ollut uskaltanut leikkuuttaa kumpaakaan kania, koska en tiennyt heidän ikäänsä. Pelkäsin, että nukutuksesta ei selviä, koska 2000-luvun alussa tämä käsitys oli vallalla. Puputilla oli toistuvia valeraskauksia, mitkä siis jokaisen valeraskauden jälkeen kasvattavat kohtusairauden riskiä. Näillä tiedoilla, mitä minulla nyt on, olisin ehdottomasti leikkuuttanut kummankin kanin heti adoptoinnin jälkeen.

En ollut huomannut Puputin laihtumista, koska ruokahalu oli kuitenkin tosi hyvä koko ajan. Vasta kun Puputin virtsassa oli verta, vein Puputin eläinlääkäriin. Arvelin, että nyt on jotain munuaisvikaa. Ultrassa näkyikin suurentunut kohtu ja eläinlääkäri kertoi, että se on syöpää. Toin kanin kuitenkin vielä eläinlääkäriltä takaisin ja aloin soitella muille eläinlääkäreille. Tampereelta ei silloin löytynyt ketään kanieksperttiä tai ainakaan en tiennyt, missä sellaisia olisi. Yksikin eläinlääkäri sanoi, että yleensä siinä vaiheessa kun oireita on tullut ja kohtu on suurentunut, etäpesäkkeet ovat tosi yleisiä. Näin ollen leikkaus ei välttämättä pelastaisi kania. Yleisimminhän kohtukasvaimet leviävät keuhkoihin. Päätin, että Puputti elelisi kanssamme niin kauan, kunnes huomaisin kanin kipuilevan. Muistaakseni muutama kuukausi siinä vielä meni, että Puputti eli täysin normaalia elämää.

Tupuna jäi yksin eikä osannut edes mennä syömään ilman Puputtia. Minun oli tultava ruokatauollani töistä kantamaan heinää ja vesikuppi Tupunan naaman eteen, jotta Rouva osaa syödä ja juoda. Puputti oli aina ollut se, joka meni ensin, ja Tupuna tuli perästä. Vähän aikaa siihen meni, mutta sitten Tupuna hiffasi, että nyt on itse tiedettävä koska haluaa mennä syömään. Kokeilin uusia kavereita Tupunalle, mutta se ei oikein onnistunut. Olin itse tosi ylisuojeleva Tupunaa kohtaan ja varmaan olisinkin löytänyt kaverin ilman tätä piirrettä. En tiennyt tarpeeksi kanien tutustuttamisesta. Tästä voin kirjoitella myöhemmin lisää.

Tupuna oli leikkaamaton naaras ja koska olin juuri menettänyt yhden naaraan kohtusyövälle, uroskani (vaikkakin leikattu) ei ollut edes vaihtoehto. Jo pelkkä uroskanin haju voi siis aiheuttaa naaraalle valeraskauskierteen. Kuten kävi Puputille. Etsin siis vain naaraskaneja. Yhden mustan, Puputin näköisen, kanin piti tulla, mutta sitten omistajat peruivat viime tingassa. Olin nimittäin etukäteen sanonut, etten voi pitää kania, jos nämä eivät tulekaan toimeen. Kokeilin sitten kahta naaraspoikasta. Siinä kohtaa olin ylisuojeleva, kun minusta näytti, että Tupuna jää heidän jalkoihinsa. Tupuna kun oli Rouva, se pomottavampi osapuoli. Sen jälkeen Lempäälästä löytyi Poppana. Sen jälkeen vielä Hilja, mutta vaikka toista naamanpesukaveria ei koskaan enää löytynyt Tupunalle, oli kuitenkin aidan toisella puolella lajitovereita. Tupuna tykkäsikin maata aidan vieressä peitolla. Sain nauttia Tupunan seurasta noin kahdeksan vuotta, kunnes Rouva luultavasti sai sydänkohtauksen ja menehtyi käsivarsilleni. Jättäen tietysti suuren aukon sydämeen.