Mikä kaneissa viehättää?

Moikka moi! Multa aina välillä kysytään, miksi tykkään kaneista ja mikä niissä niin viehättää, että ottaa kaneja lemmikeiksi. No kun ne on niin ihania 😀 Mutta jos kaipaa tarkempaa perustelua, niin kaneissa on yhtä paljon persoonia kuin on yksilöitäkin. En vielä ole tavannut kahta samanlaista kania ja olen sentään tavannut monta sataa kania. Tietynlaisia kanityyppejä on kyllä olemassa, esimerkiksi rauhalliset kanit, duracell-puput, ärtsyt kanit ja arat kanit.

Todella moni kääpiöluppa lukeutuu rauhallisiin kaneihin, kun taas leijonanharjakset ja hermeliinit (etenkin naaraat) ovat yleensä ärtsympiä tapauksia. Duracell-pupuiksi voisi kutsua vaikkapa kääpiöjäniksiä, mutta oman eläinperheen Tuhtossa yhdistyy tämä sekä aran kanin piirre. Hän on kova poika puuhastelemaan ja loikkii joka paikkaan, mutta toisaalta on tosi arka eikä vahingossakaan näyttäydy vieraille. Varmuuden vuoksi menee minuakin karkuun välillä.

Ruusa on leijonanharjasristeytys, mutta omanarvontunnon lisäksi neidissä on vähän sitä duracelliä. Esimerkkinä sellainen tilanne, kun Tuhto nukkui matolla. Ketarat ojollaan siinä ihan rauhassa. Kunnes Ruusa loikkii viereen ja tuumaa, että kyllä tämä matto joutaa pois tieltä ja alkaa kaivaa sitä. No, ei siinä kauaa mennyt kun matto oli rytätty ja Tuhton oli pakko nousta. ”Kiitti vaan kaveri!” 😀 Kaivelu on muuten yksi kanin mielipuuhista, joten tähän kannattaa tottua.

Toista mattoa Ruusa katselee välillä sillä silmällä, että kyllä sitä pitää ehdottomasti tuunata. Neliskanttinen matto ei ole kivan näköinen, pitää pyöristää sitä vähän päistä. Sitten yhdestä reunasta tulee vähän epätasainen niin tokihan sitä pitää lisää nakerrella! Meikäläinen pääsee monesti siivouspuuhiin, sillä matonpalaset kannattaa kyllä noukkia samantein pois kun niitä löytyy. Ettei vain mene kukaan nielemään niitä.

Kaikilla kaneilla on nyt hirveä karvanlähtö, vaikkakin Tuhtolla se on melko maltillista. Yksi sieltä, toinen täältä, mutta kyllä Ruusalla ja Poppanalla lähtee hänenkin edestään karvaa. Oikein tukkoina. Se onkin kiva yhdistelmä karkulaisuuden kanssa, sillä Ruusa ei vahingossakaan anna kiinni. Kerran neidillä oli suolistontoiminta hidastunut ja minun piti antaa ruutalla nestettä suuhun. Eihän siitä mitään tullut, kun toinen pötki niin kovasti pakoon, että alkoi se suolikin sitten toimia. No, ehkä parempi niin. Kynsienleikkuuta varten Ruusa on saatava kiikkiin esimerkiksi kantokoppaan, sillä tavoin nostaminen on helpompaa. Neiti nimittäin puolustautuu potkimalla ja samalla tulee raapineeksi poloisen emännän haavoille. Pitkähihaiset vaatteet on pop!

Kukaan nykyisistä kaniperheen jäsenistä ei ole tykännyt kiinniottotilanteesta, mutta vuosien saatossa ovat oppineet sietämään sitä. Esimerkiksi Tuhto on nykyisin helppo tapaus, mutta Ruusan kanssa ei olla vielä niin pitkällä. Jos sulla on rescuekani tai muuten vain lemmikki, jota ei ole kohdeltu hyvin, anna ihmeessä aikaa eläimelle, sillä kaikki tällainen vie kauemmin kuin hyviä kokemuksia ihmisistä saaneilla eläimillä. Se on täysin normaalia.

Nämä karvanlähdöt ja vaikea käsiteltävyys eivät ehkä ole sitä ihanaa kaninomistamista, mitä yleisesti ajatellaan. Ne kuitenkin voivat kuulua asiaan ilman, että kanissa olisi mitään ”vikaa”. Vika on aina ihmisessä ja jos tuntuu, ettei jaksa odotella toisen kesyyntymistä tai tehdä työtä sen eteen, kani ei välttämättä oo sun juttu. Kanit ovat vähän kuin kissoja. Niitä palvellaan eikä paijaus aina kiinnosta, ellei sitten eläin itse tee aloitetta. Niiden edesottamuksia seurataan. Ja seurattavaahan löytyy, mikäli olot ovat suotuisat. Katsokaa esimerkiksi tämä oivallinen brittiläisen kaniyhdistyksen RWAFin video. Heiltä löytyy YouTubesta muitakin videoita, joita suosittelen katsomaan.

Mitkä ovat suotuisat olot kanille? Ensinnä tulee mieleen vapaa liikunta, piiloutumismahdollisuudet ja lajitoveri. Toiseksi oikea ravinto eli heinää kanin kokoinen köntti joka päivä, 24/7 saatavilla. Siemenseokset kompostiin ja hyvälaatuista pellettiä tilalle. Unohtakaa porkkana ja lehtisalaatti, antakaa sen sijaan erilaisia yrttejä ja vaikkapa lehtikaalia. Jotta olo olisi mahdollisimman stressitön, kannattaa sekä naaraat että urokset leikkauttaa. Ylimääräisen pissalla merkkailun lisäksi hormonihuuruinen kani voi sairastua syöpään ja muihin leikkaamattomuudesta johtuviin sairauksiin (naarailla esim. kohtutulehdus). Jatkuvasti nylkyttelevä kani ei ole kenenkään mielestä hauska, ei kanin itsensä eikä omistajien. Tarkennuksena tähän, että ajoittainen lajitoverin selkään nouseminen ja karvannyhtäminen toiselta kuuluvat asiaan ja sitä tekevät myös leikatut kanit.

Kissojen lisäksi kaneja voi verrata myös koiriin. Ainakin siinä mielessä, että toisia yksilöitä on helppo kouluttaa makupalojen avulla. Temppujen opettaminen aralle tai nirsolle kanille on vaikeampaa. Ei kuitenkaan mahdotonta. Kanit järsivät myös keppejä. Tuhto kanniskelee niitä suussaan, samoin kenkiä, jos pääsee niiden lähelle. Voi kyllä olla, että yleistän liikaa, sillä löysin kenkäni vain kerran eri paikasta. Sitä ei ollut nakerreltu ollenkaan, oli vain siirretty paikasta a paikkaan b. Vissiin oli ollut Tuhton tiellä..

Ruuansulatuksen puolesta kani muistuttaa hevosta. Kummatkin lajit ovat saaliseläimiä eli käyttäytymisestäkin löytyy yhtäläisyyksiä. Vaikka hevonen tai kanit eivät osaa oksentaa ja syövät samanmoista ruokaa, ovat ravinnontarpeet kuitenkin ihan erilaisia eli älä syötä kanille hevosille tarkoitettua rehua tai muuta ruokaa.

Jostain kumman syystä Poppana villiintyy, kun kuorin peipoille keitettyä kananmunaa. En ole vielä keksinyt, mistä se johtuu, mutta Poppis juoksee kahdeksikkoa jalkojeni välissä ja umputtaa. Kertaakaan ei ole kananmunaa saanut tietenkään, sillä kanin ei kuulu syödä mitään eläinperäistä. Tähän liittyen: kannattaa käydä hyvin tarkkaan läpi kaneille tarkoitettujen, kaupassa myytävien, herkkujen sisällysluettelot..

Vielä yksi hauska tarina Poppanasta, jos ei tässä vielä vastattu kysymykseen ”miksi kanit ovat ihania”. Poppis loikkii luokse ja minä kumarrun alas. Laitan naamani ilmeisesti vähän liian lähellä Poppanaa, koska ensin tyyppi haistelee mun naamaa ja sitten ravistelee itseään. Ravistelee niin, että joudun pyyhkimään silmälasini ja naamani sen jälkeen 😀 En ollut huomannut, että Poppana oli juuri käynyt vesikupilla..

Kun olot ovat suotuisat, kani iloloikkii ja heittää itsensä kyljelleen. Tuo ”pökrääminen” on pelästyttänyt niin monia uusia kaninomistajia (myös minut), että siitäkin on syytä puhua. Kani ei ole kuollut, vaan niin onnellinen, että päättää heittää itsensä kyljelleen. Miksi se on euforian osoitus? No, saaliseläimelle on erittäin epäedullista maata niin ettei siitä asennosta pääse nopeasti pyrähtämään karkuun. Eli jos pitää olla varuillaan, maataan käpälät vartalon alla. Yksikään tassu ei sojota vartalon alta. Kun siis näet kanin pökräävän ensimmäisen kerran, kyynel silmänurkassa on oikea reaktio 🙂 Lisää kanien eleistä täällä ja Kanikirjassa (Kanikirja: opas kanien maailmaan, 2017) sivulta 65 alkaen.

Kaikki, joilla on kaneja, ovat varmasti tietoisia siitä, että kani ei olekaan mikään helppo lemmikki. Tämä haastavuuskin tekee kanista mielenkiintoisen lemmikin. Kun kaniin jaksaa panostaa, se antaa ihmisperheelleen paljon.