Blogi

  • Velton kanin oireyhtymä eli FRS
    Aihe: Sairaudet
    FRS eli floppy rabbit syndrome on kanin akuutti neurologinen sairaus, joka aiheuttaa halvauksen. Halvaus kohdistuu kanin raajoihin ja kaulaan (2). Kani on tajuissaan kohtauksen ajan ja pystyy myös syömään ja juomaan (2). Halvaus paranee yleensä tukihoidon avulla muutaman päivän sisällä (1). Pahimmillaan FRS voi aiheuttaa kanin hengityspysähdyksen, jos oireet etenevät kanin hengityslihaksiin (2). Velton kanin oireyhtymää tavataan eri rotuisilla ja ikäisillä kaneilla, sekä naarailla että uroksilla (2). Kani sairastuu oireyhtymään kerran, mutta kohtaukset voivat myös uusia (2). Oireyhtymän syntymekanismi on tuntematon, mutta yhdeksi diagnostiikkakeinoksi on ehdotettu verinäytteestä katsottavaa CK-arvoa (kreatiinikinaasi, lihassoluissa esiintyvä entsyymi). Jos CK-arvo on korkea, voi kyseessä olla FRS (1). Kanin viitearvo on 140-370 U/L (4). Diagnoosiin päädytään poissulkemalla muita aiheuttajia ja siksi verinäytteiden ohella myös kuvantaminen on tärkeää. Kanin halvaantumisen voivat […]
  • Kaniluento Vireään kuuluville työntekijöille
    Aihe: Sairaudet
    Hei sinä vireäläinen! Merkkaa kalenteriin kaniluennolle osallistuminen 18.3.2025 klo 17 alkaen! Luennon kesto on arviolta 3 tuntia. Luennolta saat käytännön vinkkejä kanien käsittelyyn, käyttäytymiseen ja ravitsemukseen. Nämä ovat kaninhoidon peruspilareita, jotka auttavat anamneesin ottamisessa sekä kotihoidon neuvomisessa. Saat kanitietoa kotiutusohjeiden tueksi, mitä ja miten kanista otetaan näytteitä. Luennolla käydään läpi yleisimpiä syitä, jotka tuovat kaneja vastaanotolle. Saat vinkkejä, miten näitä vaivoja hoidetaan tai lääkitään.  Kaniluento käy mm. eläinlääkäreille, klinikkaeläinhoitajille ja eläinklinikan asiakaspalvelijoille. Siis kaikille, jotka ovat jollain tavalla hoitoketjuun osallisina tai kanien kanssa tekemisissä. Luennoitsijoita on kaksi. Minä ja kaneihin perehtynyt eläinlääkäri Saara Trimeloni. Tervetuloa! Luento tallennetaan, joten saat kanitietopaketin katsottua ja kuunneltua myöhemminkin. Ilmoittaudu luennolle Vireältä tulleiden ohjeiden mukaan. Huom. Tämä […]
  • Uusi kaniluento ”Kani eläinklinikan potilaana” 27.4.2024!
    Aihe: Kanivinkit, Käsittely, Käyttäytyminen, Ruokinta, Sairaudet
    Ilmoittautuminen on auki lauantaina 27.4.2024 klo 11-14 järjestettävälle kaniluennolle! Ilmoittaudu mukaan Suomen Eläinterveydenhuolto-opiston sivuilta. Kaniluento on suunnattu eläinklinikalla työskenteleville (eläinlääkärit, klinikkaeläinhoitajat, asiakaspalvelijat, opiskelijat). Luento toteutetaan webinaarina ja siitä on tulossa myös tallenne. Luento kestää noin 3 tuntia (hinta 120e, sis. alv 24%). Laskutuksen hoitaa Suomen Eläinterveydenhuolto-opisto. Tämä kanitietouden intensiiviluento sisältää potilastyössä vaadittavaa tärkeää perustietoutta (ruokinta, perushoito), paljon käytännön vinkkejä ja ohjeita kanien kanssa toimimiseen (käyttäytyminen, rutiinit) sekä kanien turvalliseen käsittelyyn. Mitkä ovat kanien yleisimmät sairaudet tai niiden oireet? Milloin omistajan voi ohjeistaa seurailemaan vointia kotona tai milloin on päästävä saman tien kanin kanssa klinikalle? Ketä voin konsultoida, jos eteen tulee kanipotilas, jonka kanssa tarvitsen apua? Muiden muassa näihin kysymyksiin […]
  • Kanin kohonneet maksa-arvot
    Aihe: Käyttäytyminen, Sairaudet
    Hei! Kanien sisätaudeista on hyvin vähän tietoa saatavilla. Tietoa ei ole tarpeeksi englanniksi ja vielä vähemmän suomeksi. Tästä syystä tällä kertaa aiheena kanin kohonneet maksa-arvot. Kanin kohonneille maksa-arvoille voi olla moniakin syitä. Yksi välitöntä hoitoa vaativa on maksalohkon torsio eli maksalohkon kiertymä. Muita syitä voivat olla myrkytys, E. cuniculi, loiset, verenvuotokuumetauti, bakteeritulehdus ja kasvaimet. Mistä tiedän, ovatko kanini maksa-arvot kohonneet? Maksaansa oireileva eläin vaikuttaa yleensä huonovointiselta. Menee ruokaa syömään, mutta ei syö sitä paljon. Jää ruuan viereen istumaan tai makaamaan. Jos kanin papana yhtäkkiä pienentyy ja kanin ruokahalu vähenee, suosittelen eläinlääkärikäyntiä. Jos tätä on kestänyt päiviä tai viikkoja (ja kani on vielä hengissä), voit huomata laihtumista. Kani voi aristaa vatsaansa ja vatsaonteloon voi kerääntyä nestettä. Joissakin tapauksissa kanin limakalvot voivat alkaa kellertää, mutta yleensä keltaisuuden puuttumisesta […]
  • Kanineuvontaa etänä
    Aihe: Kanivinkit, Käsittely, Käyttäytyminen, Ruokinta, Virikkeet
    Muutoksia palveluihin! Monen vuoden ajan olen neuvonut kaniasioissa ilmaiseksi. Avunpyyntöjä tulee välillä päivittäin useita, välillä viikoittain ja välillä harvemmin. Niin ihanaa kuin kanineuvonta onkin, yhden ihmisen vapaa-aika ei siihen riitä. Tästä syystä aloitan kanikonsultaatiot Eläinklinikka Hakametsässä Tampereella. Maksullisen etäajan voit varata eläinklinikan sähköpostin kautta helppu(at)helppu.fi.  Valitse 15 min etävastaanotto, jos: – Haluat keskustella kaninhoidosta yleisesti (käsittely, virikkeet, lajitoverit jne.). – Sinulla on kysymyksiä kanien käyttäytymiseen liittyen. – Haluat lisätietoa kanien ruokinnasta.    Varaa 30 min etävastaanotto, jos: – Etäkäynti vaatii perehtymistä taustatietoon (esim. video kanien tutustuttamisesta). – Sinulla on sekä kanien ravintoon että käyttäytymiseen liittyviä kysymyksiä. Tiivistettynä: teen kanineuvontaa maksullisella etäajalla Eläinklinikka Hakametsässä, en enää yritykseni Sarin Arkin somen, kotisivujen […]
Generic selectors
Vain tarkat tulokset
Haku otsikoissa
Search in content
Post Type Selectors