Käsittely,  Sairaudet

Kanin tassunpohjatulehdus

Moikka! Jos et ole aiemmin tutkaillut kanisi tassunpohjia, tee se tänään. Tassunpohjatulehdus eli pododermatiitti on sairaus, joka koskettaa montaa kania, mutta jää usein huomaamatta. Tuhton tassunpohjatulehdus oli niin hyvin piilossa, että huomasin sen ensimmäistä kertaa vasta viime vuonna, kun poika rauhoitettiin hammashoitoa ja muita toimenpiteitä varten.

Tässä sulle päivitetty tietopaketti kanien tassunpohjatulehduksesta ja sen hoidosta.

Mistä tunnistat tassunpohjatulehduksen?

Kuumottavat, karvattomat, punertavat tassut – siinä muutama tassunpohjatulehduksen oire. Kanin iho on paperinohutta eikä kaneilla ole paksuja polkuanturoita, kuten koirilla tai kissoilla. Niinpä tassuilta puuttuu kunnollinen suoja, kun niissä on vain karva päällä. Tarkista kanin takajalkojen kantapäät aina esimerkiksi kynsienleikkuun yhteydessä. Karvaa kannattaa hetken pyöritellä, jotta varmasti löydät karvattoman alueen, mikäli sellaista kanilla on. Ja lähes kaikilla sisäkaneilla on.

Jos asut yksin etkä saa ketään auttamaan kanin kanssa, voit käyttää vessan peiliä apuna. Ota kani syliin ja mene seisomaan peilin eteen. Toinen tapa on istua lattialla kani sylissä ja kääntää tassuja varovasti niin, että saat kantapäät tutkittua.

Yleensä tassunpohjatulehdus näkyy takajalkojen kantapäissä, mutta voi levitä myös etutassuihin. Silloin iho on jo todella ärtynyt ja kipeä. Mitä ärtsymmän punainen ja turvonnut alue on, sitä pahempi on tulehdus. Hakeudu silloin asap kaniosaavalle eläinlääkärille. Hoitamattomana (ja joissain tapauksissa myös hoidon alettua) tassunpohjatulehdus voi levitä luuhun, jolloin kanin jalka on vaarassa. Myös kanin henki on vaarassa, sillä hoitamaton tulehdus voi aina aiheuttaa verenmyrkytyksen.

Pododermatiitille on olemassa asteikkoja. Tämän viisivaiheisen asteikon lähteenä käytän erikoiseläinlääkäri Jenni Rankin pitämää kaniluentoa (Kanin päivystyshoitoa vaativat sairaudet). Vaihe 1 eli varhaisvaihe tarkoittaa karvanlähtöä, vaihe 2 (lievä) tarkoittaa karvanlähtöä ja punoitusta. Vaihe 3 (kohtalainen) tarkoittaa ihon hilseilyä ja ihorikkoa. Vaihe 4 eli vakava tulehdus tarkoittaa ihon tulehdusmuutoksia ja viimeisessä eli erittäin vakavassa vaiheessa kanilla olisi jo syviä tulehdusmuutoksia, joiden yhtenä hoitovaihtoehtona on amputaatio. 

Tassunpohjatulehdukselle altistavia tekijöitä

Tulehdukselle altistavat likaiset tai liian kovat kuivikkeet, ylipaino ja vääränlainen ruokavalio. Jos kanilla on liian pitkät kynnet tai jos se on ollut onnettomuudessa, tassujen asento voi vääristyä ja kantapäiden kulutus kasvaa.

Kanilla kuuluu olla karvapeite tassuissa, mutta rex-turkkisilla kaneilla on normaalia ohuempi karva. Niinpä myös tassut on huonommin suojattu. Tästä syystä rex-turkkiset kanit ovat alttiita tassunpohjatulehdukselle.

Kanin tassunpohjatulehdus vaatii eläinlääkärin antamaa hoitoa

Jos epäilet kanillasi tassunpohjatulehdusta, pelkät kotihoitokeinot eivät riitä. Kani tarvitsee mahdollisesti kipulääkettä sekä antibiootteja suun kautta. Käsikauppatavarana, eli ilman reseptiä joko eläinklinikalta tai apteekista, on mahdollista ostaa esimerkiksi CLX-puhdistusliinoja, Betadinea (antiseptinen liuos jota laimennetaan vedellä) ja hunajavoidetta (Vetramil, Medihoney tms.). Kania pitää vahtia sen aikaa, että voide imeytyy. Kani ei saa nuolla voidetta.

Jos iho ei ole rikki, eläinlääkäri saattaa määrätä Cortavance-suihketta tassuille (tämän vinkin sain erikoiseläinlääkäri Rankin kaniluennolta). Eli ensin tassujen puhdistus, kuivaus ja sitten suihke tai voide päälle.

Jos eläinklinikalla on laserterapiaa saatavilla, sitä kannattaa myös kokeilla kanin tassuihin. Hoito tepsii parhaiten, kun käyt hoidattamassa tassuja useamman kerran satsissa.

Miten tassunpohjatulehdusta voi ennaltaehkäistä?

Vapaalla liikunnalla, oikealla ruokavaliolla, puhtailla kuivikkeilla, pehmeillä alustoilla. Kanin tassut kannattaa tarkistaa samalla kun tekee muita hoitotoimenpiteitä, ja tarkkailla liikkumista. Jos liikkumisessa huomaa yhtään muutoksia, kannattaa aina ottaa selvää, mistä se johtuu.

Koska tassunpohjat voivat aina takajalkoja tömistäessä vahingoittua, parasta ennaltaehkäisyä tassunpohjatulehdukselle on onnellinen kani. Kani tömistää takajalkoja mm. pelästyneenä tai kun ei ole johonkin tyytyväinen.

Mikä kuivike tai alunen on paras?

Tästä on monta mielipidettä, mutta kutterinpurulaatuja sekä puupohjaisia pellettejä on tutkittu eivätkä ne ole paras vaihtoehto. Useat laadut sisältävät mäntyä, mikä voi aiheuttaa erilaisia oireita eläimille. Paperipelletti, haapahake ja hamppu lienevät nykysuositusten mukaisia eli niitä kannattaa suosia. Sanomalehdet kannattaa unohtaa, sillä muste voi olla myrkyllistä. Paperia ei tarvitse syödä saadakseen myrkytyksen vaan muste kulkeutuu kaniin tassujen pesemisen kautta.

Pehmeistä alusista olen tykästynyt vauvojen makuupusseihin ja peittoihin. Niistä voi taitella kanille pehmeän, ja helposti pestävän, makuupaikan.

Kun Tuhton tassunpohjien kulumat huomattiin, lisäsin pehmeiden alusten määrää. Haasteena on ollut kanipojan viehtymys peittojen kaiveluun, koska kaivelun jälkeen Tuhto menee peiton viereen makaamaan. 

Case Tuhto

Ylempänä on lueteltu, mitkä kaikki altistavat kanin pododermatiitille. Tuhto ei ole ylipainoinen eikä rex-kani. Mutta tyypin tassuissa on vaurioita. En tiedä, mitä niille on tapahtunut aiemmassa elämässä. Ehkä jokin auto-onnettomuus tai täpärä pelastuminen saalistajan kynsistä. Minulle tullessaan Tuhtolta kuitenkin puuttui varvasta ja kynttä. 

Oikea etutassu on hieman käppyrä, mutta Tuhto käyttää sitä hyvin. Kaivelee menemään ongelmitta. Mutta mitä enemmän olen Tuhtoa seuraillut, olen huomannut, että Tuhto varaa takatassujen kantapäille enemmän painoa kuin kanit normaalisti. Johtuen varmasti tassujen aiemmasta traumasta. Nivelrikolla voi myös olla osuutta asiaan. 

Yleensä kaneille määrätään nestemäisiä antibiootteja, joita sitten ruuttaillaan suoraan kanin suuhun. Meillä kanit eivät arvosta lääkitsemistä yhtään, joten arvelin tablettimuotoisen lääkkeen olevan parempi vaihtoehto. Niinpä Tuhto sai TSO-Tabletten -antibioottikuurin. 

Murskasin pillereitä ja pyörittelin muruset pieneen palaan banaania. Päälle pari kaurahiutaletta, jotta mitään ei varmasti epäillä. Reilun viikon tämä huijaus onnistui aamuin illoin, mutta sitten Tuhtolle tuli stoppi. 

Koska Tuhto ei anna helposti kiinni, välttelen syliin pyydystämistä. Paetessaan Tuhto läimii takajalkojaan. Aamuin illoin tehtävä hoito ei mene läpi, jos yrittää huijata Tuhtoa makupaloilla tai muilla kommervenkeillä.

Tätä artikkelia kirjoittaessa Tuhton tassunpohjatulehdusta ei ole saatu kokonaan hoidettua, mutta vielä on muutama keino kokeilematta. Tassujen hoitaminen ja parantuminen vie aikaa. Siksi tulehdukseen kannattaa puuttua mahdollisimman pian.

P.S. Lisälukemista kanin pododermatiitista löydät esimerkiksi Molly Vargan ”Textbook of Rabbit Medicine” -kakkospainoksesta tai Pilvi Lassilan toimittamasta ”Poskipusseja, suomuja ja siipisulkia” -teoksesta.

8 kommenttia

  • Anne-Marie Kärkkäinen

    Hei,
    Minua kiinnostaisi tietää miten ruokavalio vaikuttaa tassunpohja tulehdukseen? Vaikuttaako jos on jotain puutos tiloja?

    • Puputati

      Hei!

      Puutostiloja suurempi vaikutus on kanin ylipainolla. Jos saa vääränlaista ravintoa, esim. siemensekoitetta tai paljon muuta kuin heinää, kanista tulee yleensä ylipainoinen. Myös häkittäminen, kun kani on paikallaan jopa yli 20 tuntia vuorokaudessa, aiheuttaa tassunpohjatulehdusta.

      Rikkipitoisia aminohappoja tarvitaan keratiinin muodostukseen ja karvankasvuun. Rikkiä on mm. metioniinissa, jota on palkokasveissa. Myös magnesiumin puutos voi aiheuttaa karvanlähtöä ja sitä kautta ainakin teoriassa altistaa myös tassunpohjatulehdukselle. Magnesiumia on esim. lehtikaalissa.

      Monipuolinen ruokavalio (pääpaino aina heinällä) ja hyvä papanat kertovat kanin terveydentilasta. Kun antaa montaa erilaista kasvia ja pieniä määriä tuoreruokaa kerrallaan, ja kani syö heinää vähintään 80% ruokavaliostaan, ravintoympyrän pitäisi olla kunnossa. Kun lisäksi huolehtii liikunnasta ja pehmeistä sekä puhtaista alusista, niin normaaliturkkisella kanilla pitäisi olla aika hyvät lähtökohdat terveisiin tassunpohjiin 🙂

      • Katri

        Kiitos hyvästä tietopaketista. Onko tassutulehdus enemmänkin pupun tassunjäljet takaosassa eli ei niinkään kynnen tyvessä? Lähinnä kiinnostaa kun valkoinen pupu ja kuvissa tumma karvainen niin ehkä erinäköiset vaalealla niin en osaa verrata. Jos tulee tarvetta. Nyt Ok mutta ennaltaehkäisevästi olisi hyvä tietää.

        • Puputati

          Heippa Katri ja kiitos kommentista! Podo tosiaan useimmiten on siellä takaosassa, ikään kuin kantapäässä. Jos on paha tilanne, voi olla myös kynsien tyvessä koko tassun alaosassa.

  • Jendu

    Hei!

    Löytyykö jostain kaavoja kanin sukkien tekoon? Pupullani on tassunpohjantulehdus molemmissa takajaloissa, eivätkä antibioottikuuri ja Vetramil tunnu korjaavan tilannetta. Eläinlääkärissä kieputettiin eräänlaiset ”sideharsot” jalkoihin, mutta pupunen rimpuilee niin kauheasti kun yritän laittaa uusia tilalle, että noiden käyttö ei onnistu.

    • Puputati

      Heippa!

      Kaavaa en tiedä, mutta vinkkaan tanskalaisen eläinlääkärin kehittämät podo-sukat. Löytyvät osoitteesta https://www.wrabb-it.com/ . Tuhtollakaan ei pysyneet harsoviritelmät, lähti heti pois. Mites hoitolaser? Eläinlääkärin lähetteellä on mahdollista käydä kokeilemassa sitä, jos klinikalla on laser. Tsemppiä tilanteeseen, tiedän että on pitkällinen prosessi!

    • Katja

      Hei! Minulla on belgianjättikani jolla myös tassunpohjatulehdusta. Olen käyttänyt monta kertaa eläinlääkärissä. Valitettavasti osaaminen kanien suhteen on ollut vaihtelevaa, mutta ensimmäinen lääkärireissu tassujen takia aiheutti sen, että Pupuni alkoi todenteolla luottamaan ja turvautumaan minuun. Sen käynnin jälkeen se on antanut minun hoitaa tassujaan erittäin hyvin. Ei tarvitse kuin ottaa uudet puhtaat tossut ja sumutinpuollo käteen ja pyytää Puputia tossunvaihtoon ja se tulee mielellään. Uskomattoman ihana ja viisas kani minulla. Melkein itku pääsi kun tajusin miten viisas se on ja luottaa minuun.

      Kerran kun annoin sen olla pari päivää ilman tossuja niin se yks kaks nappasi lattialla lojuvan tossun hampaisiinsa ja hyppäsi viereeni ja heilutteli tossua edessäni. Laittoi tossun syliini ja asettui pitkälleen asentoon missä aina olen tossut vaihtanut. Olin todella hämmästynyt sen viisaudesta ja taas laitoin tossut jalkaan.

      Olen siis kutonut kymmeniä tossuja pehmustetulla kantapäällä, koska niitä täytyy keskimäärin vaihtaa kolme kertaa päivässä ja osa on pesussa ja kuivumassa ja osa jo vähän pureskeltu rikki 😅 joten tossuja on hyvä olla paljon. Kudon tossut bambulangasta (kahdella langalla yhtä-aikaa, jotta saa vahvuutta muuten ohuehkoon lankaan). Bambu lanka on antibakteerinen. Selkeää ohjetta en ole tehnyt. Olen monta eri versioo vain kokeilemalla tehnyt ja taas kohta on kudottava lisää ja vähän muokkailtava kun tassut on kasvaneet 😂 Ja tämä on minun ensimmäinen kani, joten en tiedä minkä kokoisia pienempien kanien tassut ovat. Mietin kyllä jossain kohtaa että voisin alkaa tekemän tossuja kaneille ihan myyntiin, mutta arvelin että kysyntää ei välttämättä ole, mutta eihän sitä tiedä.

      • Puputati

        Hienoa Katja! Kyllä voisi hyvinkin olla markkinarakoa, nimittäin moni kamppailee tassunpohjaongelmien kanssa. Etenkin jos kani ei millään halua oleskella pehmeillä alusilla vaan kaivaa ne pois tieltä, kuten meillä Tuhto tekee. Tässä voisi olla ideaa ihan lehtiartikkeliin. Tietopaketti kanien tassunpohjatulehduksesta ja kylkeen ohje sukkien kutomiseen 🙂

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *