Kanivinkit,  Käyttäytyminen

Kanit ja nukkuminen

Heissulivei! Otsikon perusteella voisin kertoa kahdesta eri asiasta. Tänään ei kuitenkaan aiheena ole, miten saa itse nukuttua kun kani rymistelee aamuyöllä, vaan se, miten kani nukkuu 🙂 Ootko ikinä miettinyt, miksi kani nukkuu istualteen tai pitää vähintään toista korvaa höröllä? Se on sitä saaliseläimen elämää, kun pitää olla koko ajan vartiossa. Kovaa elämää, vai mitä? Onhan se, mutta kaikkien elämää helpottaa kun kanilla on lajitoveri.

tworabbitsarebetterthanone

Kanin leposyke on 150-300 lyöntiä minuutissa, joten siitä on helppo loikkia tarvittaessa karkuun eikä ole ihme, että epävarma kani pitää koipensa mieluummin vartalon alla kuin rennosti näkyvillä. Vertailun vuoksi, Suomalaisen Lääkäriseuran lehden mukaan aikuisen ihmisen leposyke on 60-80.

Asennon lisäksi kani kommunikoi korvillaan ja hännällään. Häntä pystyssä kani ei yleensä ole rento. Vaikka kani näyttäisi nukkuvan eli pitää silmiä ummessa, korvat voivat sojottaa eri suuntiin. Ehkä toinen korva lepää päätä myöden, mutta toinen toimii edelleen satelliittina mahdollisille rasahduksille ja muille äänille. Se kertoo, että ympäristössä on vielä jotain, miksi kani ei uskalla rentoutua.

kaniloikoilee

Monissa lähteissä kehotetaan juttelemaan kanille rauhallisesti ja tätä ei voi kyllä liikaa korostaa, etenkään uusien kanien kohdalla. Kaneilla on nimittäin semmoinenkin ominaisuus, että ne voivat olla ihan täydessä unessa vaikka silmät olisivat auki. Jos oot koskaan miettinyt, miksi kani saa hirveät slaagit yhtäkkiä kun tuut huoneeseen ja lähestyt kania, se johtuu tästä. Kani on ollut unten mailla ja olet pelästyttänyt sen. Jos taas kani kuulee äänestäsi, että olet tulossa, se voi jatkaa uniaan 🙂

Apua! Kani kellahti kyljelleen! Nytkö se kuoli?

Jos olet ollut onnekas, olet päässyt todistamaan onnellisen kanin käyttäytymistä ja nähnyt kuinka kani yhtäkkiä kaatuu kyljelleen ja jää siihen, ainakin vähäksi aikaa, makaamaan ketarat ojollaan. Kaikki on sillä hetkellä niin hyvin, että kani tyytyväisenä heittää maate 🙂 Kellahtamista edeltää usein pieni lattian/maan kaivelu. Pitäähän se makuupaikka ensin pedata..

kanikellahti

Kuten moni muukin kaninomistaja, itsekin olen tätä kellahtamista aikoinaan pelästynyt ja käynyt tökkäisemässä, että ootko vielä hengissä. Huh, on se 😀 Nyt kun tietää, miksi kanit tekevät näin ja ettei se tarkoita mitään ikävää, on tosi surullista muistella ensimmäistä kaniani, joka ei varmaan koskaan kellahtanut. Tietysti Iineksen olotkin olivat silloin 90-luvun alussa niin puutteelliset, ettei mikään ihme. Iineksellä ei ollut lajitoveria, sillä oli pieni häkki, se ei saanut olla koko ajan vapaana enkä muista oliko Iineksellä sen paremmin piilopaikkaa kuin jatkuvasti heinääkään.

Uusien kanien kanssa voi mennä kauan, ennen kuin kellahtamista näkee ja toiset taas heittäytyvät heti ja tämän tästä makuulle. Se ei välttämättä johdu sinusta vaan kanin aiemmista huonoista kokemuksista. Ole kärsivällinen, kyllä se siitä ajan kanssa 🙂 ”Aika” voi tarkoittaa mitä tahansa päivien ja jopa kahden vuoden välillä.

P.S. Jos sua kuitenkin jäi kiinnostamaan ihmisten nukkumisvinkit, kokeile korvatulppia ja jos se on mahdollista, sijoita kanin vessalaatikko/asumus jonnekin muualle kuin makuuhuoneeseen. Jos kani heittelee painavaa keraamista ruokakippoaan yöllä, ripottele pelletit puhtaalle lattialle tai laita ne puiseen namipiiloon. Jos kani rymistelee häkissä, jätä luukku auki 24/7 🙂 Pahvisia virikkeitä ei välttämättä kannata jättää kanille yöksi, jos olet herkkäuninen. Niiden kalvamisesta kantautuu melkoista ääntä..

P.P.S. Kanit on hämäräeläimiä eli puuhastelevat eniten auringonlaskun ja -nousun aikaan. On siis ihan normaalia, että kanisi koisaa päiväsaikaan 🙂

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *