• Kanivinkit

    Kirpparilöytö

    Vaikka tykkään kovasti kaneista, yritän pitää keräilyn hallinnassa. Siis kaikenlaiset kanihahmot kiinnostavat, mutta ei niillä voi asuntoa täyttää kuitenkaan. Vai voiko..? 😀 Minulta löytyy jo tällaiset myllyt, mutta koska pippurimylly meni vähän aikaa sitten rikki (mämmikoura kun olen) ja nämä ovat olleet kovassa käytössä lähes päivittäin, ajattelin, että pakkohan ne on ostaa pois. Etenkin kun maksoivat yhteensä vain 2e! Muutama kanipehmo löytyy (Bukowskia ja Snowball) ja metalliset sekä keraamiset pikkuhahmot, mutta muuten olen onnistunut pitämään vimman aisoissa. Ainiin, meinasin unohtaa piparkakkumuotin ja yhden magneetin.. Kun nuo myllyt nyt ovat käytännöllisetkin, miksipä ei. Niissä on magneetit, joten pysyvät hyvin esimerkiksi jääkaapin ovessa. Tiskauksen kautta käyttöön!

  • Kanivinkit

    Tupuna & Puputti

    Koirani poismentyä mietin uutta lemmikkiä. Koska olin muuttanut kerrostaloon Tampereen keskustaan, en edes miettinyt uutta koiraa. Se ei olisi ollut pienelle opiskelijan budjetillenikaan sopiva vaihtoehto. Jotenkin päädyin sitten kaniin ja halusin auttaa nimenomaan kodittomia eläimiä. Olin lukenut joskus nuorempana viimeksi hoito-oppaita ja muistelin, että kani elää maksimissaan viisi vuotta. Se tuntui hyvältä ajalta sitoutua lemmikkiin. Voi kuinka väärässä olinkaan! Löysin Boondocksin sivut. Pellaksilla on Orivedellä löytöeläinpalvelu koirahoitolansa yhteydessä. Siellä oli kaksi kania, joilla oli omat ilmoitukset. Toinen kani oli musta ja lyhytkarvainen, toinen oli harmaaraidallinen ja pitkäkarvainen. Olen nyt täysin rehellinen ja kerron, että ensin olin kiinnostunut vain pitkäkarvaisesta. Ohjeena oli, että kyselyt eläimistä laitetaan sähköpostitse ja näin tein. Ilmoitin,…

  • Kanivinkit

    Ruusan tarina

    Ruusa on nuorin kaneistani. Neiti on leijonanharjasristeytys ja melkoinen adhd-tapaus. Hänkin tuli minulle Pesu ry:ltä, jonne hän päätyi eläinsuojeluneuvojan kautta. Mitään en hänen alkutaipaleestaan tiedä, mutta tuskin elo on mitään auvoista ollut ja se ehkä näkyy Ruusan käytöksessä. Pääkoppa ei kestä tekemättömyyttä vaan koko ajan pitää puuhastella jotain. Toki Ruusa jaksaa välillä nukkua ja hoitaa Tuhtoa pesemällä tämän naamaa tai korvia, mutta muuten pitää kaivaa tai nakerrella jotain. Heitellä virikkeitä, kiipeillä yläilmoissa tai liukua lattialla (kyllä vaan, viilettää kuin Tom Cruise Riskibisneksessä). Annoin Ruusalle vauva-ammeen, jossa voi kaivaa, mutta sehän ei kelvannut. Hän kaivaa mattoa tai jotain muuta, mutta ei varta vasten tarjottua astiaa. Se taisi olla vääränlainen astia.. Koska…

  • Kanivinkit

    Ensimmäinen kanini

    Ihan ensimmäinen kanini oli Iines. Iines hankittiin eläinkaupasta ja elettiin 90-luvun alkua. Eläinkaupan myyjä sanoi meille, että ei meidän kannata tätä kania ostaa vaan nuorempi kani. Halusin kuitenkin juuri Iineksen (nimen annoimme me, ei eläinkauppa). Iines muutti meille ja kauhistuttaa ajatella, millaista hoitoa Iineskin mahtoi saada. Ei meillä ollut mitään hoito-oppaita enkä ole varma, oliko Iineksellä edes heinää koko ajan saatavilla. Häkki oli tosi pieni eikä siinä ollut mitään piilopaikkaa. Häkki oli keittiössä eikä sen ovi todellakaan ollut auki koko ajan. Iines oli ihan normaali aikuinen kani eikä edes kovin arka tapaus, kun nyt asiaa miettii. Silloin tuntui, että Iines ei ole yhtään kesy. Ei ihme, sillä meitä oli kaksi…

  • Kanivinkit

    Tonttuovi ja vähän muutakin

    Moikka! Nyt on tonttuovet taas muotia ja piti Puputädinkin kokeilla askarrella sellainen 🙂 Siihen voi käyttää materiaaleja, mitä jo löytyy kotoa tai vaikka lähimetsästä. Jotkut käyttävät jäätelötikkuja ja lattialistanpätkiä tai pieniä valokuvakehyksiä. Minulla sattui olemaan vanha hevosenkenkä, tähtianiksia, lankoja ja marja-aronian oksia. Niistä syntyi tällainen ratkaisu: Puputäti kun olen, piti tonttuina olla jänöjussikoita 😀 Joko teillä on tonttuovi? Jos tonttuoven askartelusta jää kipeä niska, tai muuten kroppa kremppaa, kalevalainen jäsenkorjaus auttaa. Olin tänään taas Saana Monthanin käsittelyssä, jota suosittelen lämpimästi! Nyt kun on raukea olo ja perjantaipitsa syöty (hurjalla määrällä valkosipulia tietysti), olisi kiva katsoa telkkaa, mutta tänään ei tulekaan Sohvaperunoita. Höh! Se on kyllä hyvä ohjelma, vai mitä? 🙂…

  • Kanivinkit,  Käsittely,  Käyttäytyminen

    Kynsienleikkuun sietämätön vaikeus

    Huh, tänään oli vuorossa kanien kynsienleikkaus. Mikä siinä onkin, että omien kanien kynnet on vaikea leikata, mutta muiden sujuu helposti? Ehkä se, kun vieraampaa kania ei tunne, niin käsittely on kenties varmempaa kuin omien kommervenkit tietää jo melkein etukäteen. Mutta hei, se on jo puoli voittoa, kun saa kanin ensin kiinni! Tänään meni vähän alle tunti kolmen kanin kynsienleikkuussa. Onneksi peippojen kynsiä ei tarvi leikata.. Lupasin aiemmin kertoa käsittelyvinkeistä, joten tässä niitä tulee 🙂 Jos sinulla on sellainen kani, jota ei helposti saa kiinni, on parempi odottaa, että kani menee esimerkiksi kantokoppaan, jolloin voit nostaa koko kantokopan kaneineen vaikka vessaan. Olettaen siis, että kanisi on kuten Ruusa ja Tuhto, eli…

fiFI