Kanivinkit,  Käyttäytyminen,  Sairaudet

Kanin maksalohkon kiertymät

Heippa! Aiemmassa postauksessa kerroin kolmesta ilmaisesta kaniwebinaarista. Kolmannessa kerrottiin, että äkkikuolemia voivat aiheuttaa ”liver lobe torsions”. Googlasin, mikä niiden vastine on suomeksi ja törmäsin erittäin mielenkiintoiseen artikkeliin.

Artikkelin ovat kirjoittaneet Jenni Ranki ja Maria Wiberg. Kirjoittajien mukaan ”Kanilääketiede on kehittynyt ja kaninomistajat ovat halukkaita lemmikkiensä tutkimuksiin ja hoitoihin.” Näin juuri. Aiemmin ajattelin, että suoliston hidastunut toiminta on suurin kanien tappaja, mutta nyt tiedän, että se on vasta puoli totuutta.

Hidastunut suolistontoiminta, ummetus, suolitukos, ähky. Nämä kaikki viittaavaat samaan oireiluun, jonka taustalla voi kuitenkin olla lähes mitä vain. Hidastunut suolistontoiminta voi olla oire jostain muusta sairaudesta eikä niinkään itsessään syypää kanin kipuiluun.

Molly Vargan mukaan (Textbook of Rabbit Medicine, 2. painos) maksalohkon kiertymät ovat harvinaisia, mutta Ranki ja Wiberg toteavat artikkelissaan, että todennäköisesti kyse on ollut puutteellisista diagnooseista. Reilun vuoden sisään heille oli nimittäin tullut kolme tapausta.

Maksalohkon kiertymäpotilas tv:ssä

Jos et ole vielä tutustunut National Geographicin sarjaan ”Tri K:n eksoottiset eläimet”, kannattaa ainakin vilkaista sitä, sillä välillä ohjelmassa hoidetaan myös kaneja. 2.8.2019 esitetyssä jaksossa, ”Kukko-ei-saa-kiekua”, seurattiin mm. eläinlääkäri Lauren Thielenin oman kanin leikkausta.

Thielen huolestui, kun Benjamin-kani ei tullutkaan hakemaan herkkuja. Benjaminilla oli alilämpöä *(36,8) ja se oli vaisu. Vastaanotolla vatsaa palpoitiin eli tunnusteltiin ja huomattiin, että se tuntuu oudolta. Röntgenkuvat paljastivat, että maksassa on jotain vialla.

Verikoetta ei saatu heti otettua, koska Benjaminin verenpaine oli liian matala. Nesteytyksen jälkeen verestä saatiin kuitenkin näyte. Tulosten mukaan Benjamin oli aneeminen ja ALAT-arvo oli pahasti koholla. ALAT on yksi yleisimmistä maksa-arvojen mittareista ja todennäköisesti tuttu omista verikokeista.

Tri K eli eläinlääkäri Susan Kelleher aloitti leikkauksen pian diagnoosin jälkeen, koska tilanne oli kriittinen. Hoitamattomana maksalohkon kiertymä aiheuttaa kanin kuoleman.

Onneksi Thielen huomasi heti, että nyt on jotain vialla ja toi kaninsa töihin kollegan tutkittavaksi. Benjaminin leikkaus meni hyvin ja kiertynyt maksalohko saatiin poistettua.

Benjamin oli kuvaushetkellä noin 6-vuotias eli ei mikään seniorikani. Se oli vain vähän vaisumpi kuin ennen eikä huolinut herkkuja. Saattaa kuulostaa pieniltä muutoksilta, mutta kaninomistajalle nämä ovat äänekkäitä hälytyskelloja. Jos ne soivat, ei auta muu kuin ottaa äkkilähtö lähimmälle kaneihin perehtyneelle eläinlääkärille.

Millainen on kanin maksa?

Vargan mukaan kanin maksa jakautuu kuuteen lohkoon. Kaksi lohkoa vasemmalla (anterior, posterior) ja neljä oikealla puolella (anterior, posterior, caudate, quadrate). Thielenin ja monen muun lähteen mukaan kanin maksassa on viisi lohkoa.

Vuonna 2017 julkaistun tutkimuksen (herkimpien ei kannata klikata tutkimusta auki, sisältää kuvia) mukaan lohkoja ovat ”Left Lateral, Left Medial, Right, Caudate and Quadrate”.

Tuulikki Laalon tutkielmassa kerrotaan, että maksalla ”on keskeinen osa proteiinien, rasvojen ja hiilihydraattien metaboliassa sekä vierasainemetaboliassa. — Maksa jakautuu kuuteen lohkoon, jotka ovat vasen lateraalilohko, vasen mediaalilohko, oikea lateraalilohko, oikea mediaalilohko, neliölohko (lobus quadratus) ja häntälohko (lobus caudatus) (Dyce ym. 2010)”.

Laalon tutkielma käsittelee hevosia, mutta jaottelu täsmää Vargan vastaavaan.

Mikä maksalohko aiheuttaa eniten ongelmia?

Lobus caudatus eli häntälohko mainitaan eri lähteissä yleisimmäksi ongelmanaiheuttajaksi. Se saattaa kiertyä itsestään ja ilman hoitoa kani vuotaa kuiviin.

Syyt eivät ole selvillä, kuten ei monissa muissakaan kanien sairauksissa. Aiheuttajiksi on arveltu mm. lihavuutta, traumoja, runsasta vatsallaan makoilua (liikunnan puutteesta johtuen), kehityshäiriötä tai muiden elinten laajenemista. Jos muut elimet laajenevat, toisille jää vähemmän tilaa.

Muita maksasairauksia

Maksalohkon kiertymän lisäksi kaneilla voi olla muitakin maksasairauksia. Bakteerit (tarttuvat yleensä kissan ulosteesta) voivat aiheuttaa toksoplasmoosia, virukset verenvuotokuumetautia, e. cuniculi voi hyökätä maksaan ja esimerkiksi lyijy voi aiheuttaa myrkytyksiä.

Liikalihavuus pistää maksan koville ja samoin tekevät myös vääränlaiset kuivikkeet. Lähes kaikissa kaneille markkinoiduissa kuivikkeissa on mäntyä. Se on maksan kannalta huono juttu. Hengitysoireet ja iho-oireet ilmenevät todennäköisesti ensin, mutta päältä päin ei mitenkään voi nähdä, ovatko männyn eteeriset öljyt jo vahingoittaneet kanin maksaa.

Eläinlääkäri Jennifer Grahamin mukaan: ”The rabbit owner may decrease the risk of liver disease in their rabbit by avoiding feeding moldy food and avoiding the use of shavings such as cedar and pine for bedding. In addition, spaying rabbits at a young age eliminates the risk of uterine tumors that can spread to the liver.”

Lainaus on otettu House Rabbit Societyn kotisivuilta ja suomeksi kiteytettynä Graham toteaa, että kanin maksasairauksia voi ennaltaehkäistä leikkauttamalla nuoret kanit (esim. kohtusyöpä voi levitä maksaan), käyttämällä kuivikkeita, jotka eivät sisällä mäntyä tai seetriä, ja antamalla vain homeetonta ruokaa.

Kuivikkeista enemmän tietoa aiemmassa postauksessa, mutta siis kaikki kuivikkeet, joihin on lisätty jotain tuoksua, kannattaa jättää ostamatta. Mitä enemmän kani hengaa häkissä/vessalaatikossa, sitä lähempänä se on haitallisia tuoksuja. Haapahake ja paperipelletti lienevät turvallisimpia käyttää 🙂

Yhteenvetona

Jos kani on apaattinen, ruoka ei maistu ja korvat sekä tassut tuntuvat viileiltä, pidä kani lämpimässä ja vie se eläinlääkäriin. Vältä vatsahierontaa ja ylimääräistä nostelua.

Kanit voivat reagoida äkilliseen kipuun eri tavalla. Osa kyhjöttää paikallaan ja virtsaa alleen, toiset narskuttelevat hampaita ja ummistavat silmiä, kun taas jotkut piiloutuvat ja vaikuttavat pelästyneiltä.

Yhdistävänä tekijänä oireissa on kuitenkin se, että kani käyttäytyy jollakin poikkeavalla tavalla. Siksi on tärkeää seurata kanien vointia. Jos kani asuu esimerkiksi ulkoaitauksessa, nopea kerran päivässä ruokkiminen ei välttämättä riitä voinnin arvioimiseksi.

Rankin ja Wibergin mukaan ikäjakauma on reilun vuoden ikäisestä kanista 9-vuotiaaseen kaniin. Naaraat ja urokset voivat yhtälailla sairastua maksalohkon kiertymään eikä yleispätevää rotualttiutta ole todettu, mutta **luppakorvaiset kanit ovat yliedustettuja. Samoin värikuvioista valko-ruskeakirjava perhonen on kiertymille altis.

Kohonnut ALAT-arvo on Rankin ja Wibergin mukaan 144−1053 (viite
14−80 IU/l), mutta Thielenin Benjamin-kanin arvot huitelivat neljässätuhannessa.

Anemia yhdistettynä vaisuun käytökseen ja alilämpöön voivat olla maksalohkon kiertymän oireita, joten päivystyskäynnilläkin olisi hyvä otattaa ainakin verikokeet, ellei kuvantamista voida syystä tai toisesta tehdä.

Ennaltaehkäisy on aina hyvä keino, joten:

  • ruoki kania oikein (eniten eli 80% heinää/ruohoja , erilaista ja vaihtelevaa tuoreruokaa 15%, hyvälaatuista pellettiä vain 5%)
  • käytä kuivikkeena tuoksuttomia ja männyttömiä vaihtoehtoja (haapahake, paperipelletti)
  • anna kanille mahdollisuus vapaaseen liikuntaan
  • rokota ja leikkauta kanisi

*Kanin normaali ruuminlämpö on 38,5-40 celsiusastetta. Kuumemittaria ei kuitenkaan kannata itse käyttää vaan kokeile mieluummin kanin tassuja ja korvia. Jos ne tuntuvat kylmiltä ja kani muutenkin viileältä, alilämpöä todennäköisesti on.

**Artikkelia muokattu 11.8.2019: poistettu sana ”Suomessa”. Luppakorvat ovat yleisiä Suomessakin, mutta Suomen julkaistussa tapauksessa ei ollut luppakorvia, ja vain yksi kaneista oli valko-ruskeakirjava.

 

2 kommenttia

  • Jenni

    Hei!
    ”Suomessa luppakorvaiset kanit ovat yliedustettuja. Samoin värikuvioista valko-ruskeakirjava perhonen on kiertymille altis.”
    EI ole aivan oikein, vaan:
    Yksikään kolmesta Suomen julkaistusta tapauksesta ei ollut luppakorva ja vain yksi oli valko-ruskeakirjava. Vaikka luppikset ovat yleisiä Suomessakin. Muiden maiden julkaistuissa tapauksissa luppikset ja valko-ruskeakirjavat ovat yliedustettuina.

    • Puputäti

      Moi ja kiitos kommentista!

      Muokkaan artikkelia 🙂 Ymmärsin siis väärin nämä virkkeet: ”Sukupuoli-, paino- tai rotualttiutta ei ole todettu, mutta Suomessa yleiset luppakorvarodut ovat yliedustettuja.9,29-31 Värialttius (valko-ruskeakirjava perhoskuvio) on mahdollinen.”

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *