Kanivinkit,  Ruokinta

Uusia ruokia kaneille – esittelyssä Supreme Petfoodsin pelletit ja herkut

Heissan! Sain yhteydenoton Supreme Petfoodsilta, joka valmistaa kaneille pellettejä ja herkkuja. Olen käyttänyt heidän Selective-pellettiään osana oman kaniperheen ruokavaliota muutaman vuoden ajan. LinkedInissä huomasin, että uusia ruokia oli tullut markkinoille. Valitettavasti ei vielä Suomeen.

Minua kiinnosti etenkin yli neljävuotiaille kaneille tarkoitettu pelletti. Niitä tarjottiin kokeiluun ja suostuin heti 🙂 Pakettiin olivat laittaneet myös valikoiman eri tuotteita, mm. heinää, herkkuja ja Grain free -pellettiä.

Aloitetaan kuitenkin herkkupaloista 🙂

Garden sticks

Garden sticksit olivat heti Poppanan mieleen, mutta Ruusalla ja Tuhtolla meni muutama minuutti ennen kuin varmistuivat niiden syötävyydestä 😀

Garden sticksit sisältävät jauhettua timoteitä ja sinimailasta, kaurajauhoa, jauhettua ja kuivattua johanneksenleipäpuuta, jauhettua hernettä, pellavansiementä, soijaöljyä, kuivattua piparminttua, ja piparminttuöljyä. Proteiinia on vähintään 8%, rasvaa enintään 2,5% ja kuitua enintään 25,5%.

Omaan nenään kepakot tuoksuvat mintulta. Plussaa siitä, ettei niissä ole väriaineita ja ainesosaluettelokin näyttää ihan hyvältä. Ruokintaohjeessa suositellaan 1-2 kepakkoa päivässä, mutta jos kani saa pellettiä, en antaisi näitä päivittäin.

Meillä on kaneilla kerran viikossa karkkipäivä, joten perjantaisin voin antaa tällaiset tikut 🙂 Toki myös hyvä joulu- tai synttärilahja.

Country ja meadow loops

Pienet herkkurinkulat menestyivät paremmin kuin tikut, siis kanien mielestä. Saatiin vihreitä timothy hay & thyme -rinkuloita sekä oransseja carrot & timothy hay -rinkuloita.

Meadow eli niittyrinkuloissa on vehnäjauhoa, jauhettua timoteitä ja sinimailasta, jauhettua ja kuivattua johanneksenleipäpuuta, jauhettua hernettä, kuivattua timjamia, soijaöljyä ja pellevansiementä.

Proteiinia on vähintään 7%, rasvaa enintään 2% ja kuitua enintään 14%. Kyllä tikut vievät voiton, omasta mielestäni.

Country eli maalaisrinkuloissa on osittain samat ainekset kuin niittyrinkuloissa. Sinimailanen puuttuu, timjamin tilalla on kuivattu porkkana ja johanneksenleipäpuun sijaan on käytetty sen siemeniä. Proteiinia, rasvaa ja kuitua on saman verran.

Annostuksessa on suosituksena 2-4 rinkulaa päivässä. Tähän sanoisin saman kuin tikkujenkin kohdalle eli vain satunnaisina herkkuina. Ei ainakaan montaa päivässä.

supreme petfoods kaninruoka
Supreme Petfoodsilla on hyvä valikoima kaninruokia.

Four+

Four+ on 4-vuotiaille ja sitä vanhemmille kaneille tarkoitettu pelletti, jota ei tätä artikkelia kirjoittaessa saa vielä Suomesta. Monet Supremen pelletit ovat pitkulaisia pötköjä, mutta nämä pelletit ovat pienempiä.

Jos syöttää pelletit namipiilosta, pitkulaisia pellettejä voi olla vaikea saada niistä ulos. Sen perusteella plussaa pienemmästä koosta.

Vanhenevat kanit voivat tarvita tuhdimpaa ruokaa, mutta osa taas voi lihoa. Sekin riippuu rodusta, koska 4-vuotias belgianjätti on jo seniori kun taas neljän ikävuoden ylittänyt hermeliini on hädin tuskin keski-ikäinen.

Proteiinia tässä pelletissä on noin 12%, rasvaa 4%, kuitua 22%, kalsiumia 0,6% ja fosforia 0,4%. Vitamiini A:ta on 20 000 IU ja D:tä 2000 IU. Proteiinia ja kuitua on vähemmän kuin Selectivessä, näitä kahta vitamiinia enemmän. Rasvaa, kalsiumia ja fosforia on saman verran.

Koska lemmikkikanien ravintosuosituksia ei ole tutkittu tarpeeksi, voin käyttää apuna Textbook of Rabbit Medicinen kakkospainoksen ilmoittamia suosituksia. * Suosituksista lisää aiemmassa postauksessa.

Näitä uusia pellettipusseja tutkiessani huomasin selvän eron sisällysluetteloissa. Ilmeisesti USA:ssa vaaditaan tarkempia selosteita, koska niissä mainitaan minimi- ja maksimipitoisuudet. Esimerkkinä proteiini, joka on merkitty italiaksi ”proteina grezza 12,0%” ja amerikanenglanniksi ”crude protein (min) 10.5%”.

Four+-pelletti sisältää sinimailasta, soijapapua, vehnää, timoteitä, hernettä, pellavansiementä, soijaöljyä, kalsiumkarbonaattia, hiivaa, timjamia ja jukkauutetta.

Koska sinimailanen on ensimmäisenä luettelossa, pelletti sisältää sitä eniten. Ei välttämättä paras vaihtoehto virtsakivistä kärsivälle kanille.

Omille kaneille tämä pelletti maistui hyvin.

Grain free -pelletti

Grain free -pelletissä ei ole maissia eikä vehnää. Protskua on 14%, rasvaa 4% ja kuitua 22%. Vitamiini A:ta on 20 000 IU, D:tä 2000 IU eli saman verran kuin edellisessä pelletissä. Proteiinia on enemmän kuin Four+-pelletissä, kalsiumia ja fosforia saman verran.

Ensimmäinen ainesosa on timotei eikä tässä ole lainkaan sinimailasta. Timjamiakaan tässä ei ole, mutta muutoin sama koostumus kuin aiemmassa pelletissä. Sanoisin jopa, että parempi koostumus ja ehkä tämä korvaisi aiemmin käyttämäni Selectiven. Selectivessä on sinimailasta kuitenkin.

Maistuu hyvin kaneille ja näyttää melkolailla samalta kuin Selective eli on pitkulainen pelletti. Rasvaa saisi tosin olla vähemmän.

Junior-pelletti

Näiden kahden aiemman pellettilaadun lisäksi sain pari näytepussia Junior-pellettiä. Siinä on sinimailanen ja vehnä kahtena isoimpana ainesosana. Pinaattia lukuunottamatta samoja aineksia kuin muissakin pelleteissä.

Proteiinia on 17%, rasvaa 4% ja kuitua 19%. Vitamiini A:ta ja D:tä saman verran kuin muissakin. Kasvavat kanit tarvitsevat enemmän kalsiumia kuin aikuiset kanit. Sekä pinaatissa että sinimailasessa on oksalaattia, joka sitoo kalsiumia. Estääkö se liiaksi kalsiumin imeytymistä?

Kaniperheeseeni ei kuulu kasvavia kaneja, mutta tykkään sekoitella eri pellettejä keskenään. Niitä voi käyttää myös kanin kouluttamisessa. Näin säilyy mielenkiinto, kun kani ei saa aina samaa palkintoa 🙂

Pellettinä Junior on ok, mutta ei mielestäni erityisen hyvä nuorille kaneille. Imettäville naaraille suositellaan 18-19% proteiinia ja tuotantokaneilla 16%. Ehkä tämä sopisi paremmin nuorille angorakaneille, jotka kasvattavat massan lisäksi myös villaa.

Protskua saisi olla vähemmän. Ainakaan tätä ei kannata syöttää aikuisille säännöllisesti, koska liika proteiini häiritsee normaalia suolistoflooraa. Virtsaan kertyy myös enemmän ammoniakkia.

Yhteenvetona

En osaa sanoa, maistuvatko saman valmistajan ruuat samanmoisilta kanin mielestä. Voi siis olla, että koska kanini olivat tottuneet jo Selective-pellettiin, myös muut ruuat uppoavat hyvin. Joka tapauksessa, uusia ruokia pitää tarjota vähitellen eikä vaihtaa pellettimerkkiä toiseen kertaheitolla.

Selvää suosikkia ei kanien mielestä ollut, koska pelletti, minkä kanit söivät ensin, vaihteli. Erittäin suuri plussa näiden ruokien kanssa oli se, että kellään ei tullut löysää vatsaa niistä. Ei edes Poppanalla, jolla on herkkä vatsa.

Kehityskohteena voisi olla erityisesti sinimailasen käyttö ruuassa. Virtsakivet tai sakkainen virtsa tuntuvat olevan melko yleinen vaiva kaneilla, joten se olisi hyvä ottaa huomioon ainesosia suunnitellessa.

Hyviä pellettejä kaikenkaikkiaan ja herkutkin ovat terveellisempiä kuin monet muut kaneille markkinoidut herkut 🙂 Omat suosikkini olivat Grain free -pelletti ja herkkutikut.

P.S. Pellettien annostuksesta sen verran, että pusseissa lukee 60-70g 2,5kg painavalle kanille. Yleisin suositus esimerkiksi brittiläisillä kanijärjestöillä on 25g/kg eli hieman vähemmän.

Omille olen antanut vähän vähemmän. Tämä siksi, että Poppanalla on taipumusta hammaspiikkeihin ja vatsavaivoihin. Ruusa ja Tuhto puolestaan.. no, Ruusa meinaa syödä Tuhtonkin ruuat, joten en voi antaa kovin paljoa, ettei Ruusa liho.

P.P.S. Jos kiinnostuit näistä pelleteistä ja herkuista, klikkaa linkkiä niin pääset valmistajan sivuille 🙂

*muokkaus 4.2.2023: korjattu vitamiinipitoisuuksien vertailua. Haastateltu eläinlääkäreitä ja ruokien valmistajia. On vaikea tietää, mitä pitoisuuksia pussissa on sen jälkeen kun se on avattu tai sitä on muuten tovi säilytetty. 

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *