Näin käsittelen kaniani rauhallisesti – 10 vinkkiä stressin vähentämiseksi

Moikka! Tällä kertaa aiheena on kanien rauhallinen käsitteleminen. Ei äkkiseltään tule montaakaan kania mieleen, jotka olisivat antaneet käsitellä itseään täysin ongelmitta. Toki minulla on eniten kokemusta eläinsuojelutapauksista, joten tämä vastaan tappeleva (tai kuollutta teeskentelevä) joukko saattaa olla yliedustettuna.

Voisi kuitenkin yleistää, että suuri osa kaneista ei pidä käsittelystä. Joko ollenkaan tai se aiheuttaa ainakin jonkinlaista stressiä. Sitä ei välttämättä päälle päin heti kanista näe. Ihminen saattaa käsittää väärin esimerkiksi kanin liikkumattomuuden.

Helposti käsiteltävä – vai onko?

”Se viihtyy hyvin sylissä” ja ”tykkää silityksistä” ei välttämättä pidä paikkaansa. Saaliseläin ei pidä nostelusta, koska sitä tekevät luonnossa vain petoeläimet. Edes kaniemo ei kanniskele poikasiaan. Poikaset syntyvät pesäluoliin, joista ne eivät pääse ryömimällä kovin pitkälle.

Kanin eleet ovat tosi hienovaraisia eikä pelkkä liikkumattomuus todista mitään. Tai no sen ehkä, että kani ei uskalla liikkua. Jähmettyminen on yksi selviytymiskeino, jota käytetään uhkaavissa tilanteissa.

Mistä tiedät, että kani jähmettyy kauhusta? Kani ei liiku, hengittää tiheään niin että nenän limakalvot näkyvät ja usein korvat ovat päätä myöden. Jos kani on todella kauhuissaan, se leikkii kokonaan kuollutta eikä reagoi. Äkkiseltään kun katsoo, kani siis näyttäisi ”viihtyvän” sylissä.

Case Hilja

Hilja-leijonanharjas oli tallikani, joka pelastettiin eläinsuojeluyhdistyksen hoiviin ja sitä kautta uuteen kotiin (minulle). Käsittely oli aluksi haastavaa, koska Hilja panikoi eikä huolinut makupaloja. Kynsiä oli kuitenkin pakko lyhentää ja turkkia harjata.

Alussa Hilja meni niin lukkoon, että nostaessa kaatui kyljelleen eikä liikuttanut edes takatassuja. Sen verran Hiljan taustatiedoista olin selvillä, että tiesin panikoinnin johtuvan ihmiskosketuksen puutteesta.

Ihminen oli suunnilleen yhtä paha kuin kettu ja Hilja katsoi selviävänsä todennäköisimmin hengissä leikkimällä kuollutta. Kuukausien totuttelun jälkeen edistystä alkoi tulla ja Hilja huomasi, että kynsienleikkuustakin selviää paitsi hengissä, saa myös makupaloja 🙂

Kun kani tappelee vastaan

Jähmettyminen, pakeneminen ja viimeisimpinä hyökkääminen. Siinä kanin arsenaali taistelussa uhkaavia tilanteita vastaan. Jos pakeneminen ei auta ja kania toistuvasti jahdataan, aggressiivisuus alkaa melko varmasti nostaa päätään. Sitä on aikaavievää kitkeä, koska luottamusta ei saavuteta helposti uudelleen.

Ruusa tuli minulle nuorempana kuin Hilja, mutta myös Ruusalla on eläinsuojelutausta. Siitä en tosin tiedä juuri mitään. Ruusan keino selviytyä ihmisen käsistä on tarmokas sätkiminen. Ruusa ei pure (kuten Poppana), mutta raapii sitäkin enemmän.

Silti joka kuukausi on ne kynnet lyhennettävä. Ja irtokarvoja tarvittaessa harjailtava. Pahimman stressin aiheuttaa Ruusan saaminen kiinni. Neiti ei tod ole mikään sylikani… Vaikka tilaisuuden tullen hän saattaa kyllä itse pyörähtää sylissä – huomaamattaan 😀

Tuhto on sinänsä helppo tapaus, että hän loikkii kantokoppaan piiloon ja sitten voin nostaa tyypin koppineen päivineen vessaan. Vessassa teen siis Tuhton ja Ruusan mani-pedit.

Ruusaa ei niin vain yllätetä. Ruusa juoksee karkuun, minkä jaloistaa pääsee. Sitähän täällä on iloloikkien muodossa harjoiteltu monet kerrat 😀 Aina kun luulet saavasi Ruusan kiinni, hän onkin jo pujahtanut muualle. Helppo stressaantua sekä Ruusan että minun, kun ei myöskään makupaloilla houkuttelu auta.

Jos on lyhythihainen paita päällä, kun lyhentää Ruusan kynsiä, käsivarret näyttävät välillä siltä kuin asuttaisiin tiikeritaloudessa. No, ainakin vauvatiikeritaloudessa 🙂

Vaikka Ruusa pistää kovasti hanttiin, kyse on lähinnä pakenemisreaktiosta. Poppana menee nopeasti hyökkäämismodelle, johtuen aiemmasta elämästä. Ruusa taas sätkii, minkä kerkeää. Kanin takajaloissa on hirveästi voimaa, joka voi vahingoittaa myös kania itseään. On pakko päästää tarkoituksellisestikin irti välillä, jotta Ruusa ei loukkaa esimerkiksi selkäänsä.

Kani kerää jokaisesta kiinniottotilanteesta dataa, jonka perusteella käyttäytyy tietyllä tavalla myöhemmin. Siitä pidetään kiinni, mikä toimii. Ruusa on oppinut, että raivokkaalla potkimisella uhkaava hahmo päästää irti. Poppana on oppinut, että jos hän puree, saa olla vähän aikaa rauhassa. Tuhto taas on oppinut, että todennäköisimmin pääsee vähemmällä, kun pujahtaa vain äkkiä piiloon.

Ei kannata säikähtää näitä esimerkkejä, sillä kyse on rescuekaneista, joilla ei ollut elämän alkutaipaleella monia hyviä kokemuksia ihmisistä. Oikeastaan haluan rohkaista sinua adoptoimaan kaneja, koska näille ihanille tyypeille on erityisen tärkeää tarjota hyviä kokemuksia, jotka lopulta ajan myötä voittavat ne huonot kokemukset. Siihen vain menee vähän kauemmin aikaa 🙂

10 tapaa vähentää käsittelystä aiheutuvaa stressiä:

1. Opeta kanille temppuja. Naksutinkoulutus voi olla kivaa puuhaa. Siitä on myös oikeasti hyötyä, jos kani pitää saada johonkin tiettyyn paikkaan. Kania voi opettaa menemään vaa’alle tai kantokoppaan.
2. Jos vatsanalunen pitää tarkastaa, houkuttele kania seisomaan takajaloillaan pitämällä herkkua ylhäällä.
3. Jos olet kasvattaja, teetä poikasia vain hyväluonteisilla vanhemmilla.
4. Totuta kaninpoikaset käsittelyyn.
5. Kani ei pidä halailusta tai nostelusta. Anna mieluummin kanin lähestyä sinua.
6. Jos mahdollista, anna kanin päättää edes jostain. Esimerkiksi kynsiä leikatessa kani saa käydä välillä loikkimassa.
7. Ole mahdollisimman rauhallinen. Kani aistii ihmisen hermostuneisuuden ja hermostuu itsekin.
8. Kanikaveri eläinlääkärille mukaan.
9. Tee kaikki mahdolliset toimenpiteet (kynsienleikkuu, eläinlääkärin tutkimus) lattialla. Pöydälle nostaminen aiheuttaa enemmän stressiä kuin lattiataso.
10. Kiinnitä huomiota siihen, mitä silität ja milloin silität. Hyvä alue on kanin otsa. Myös korvien päältä voi silittää. Kyljet, tassut, tuntokarvat ja mahanalunen ovat ehdotonta danger zonea. Selkää koskee yleensä vain toinen kani alistamistarkoituksessa, joten sitäkään ei voi suositella. Jos kani tulee sua vastaan ja painaa päänsä maahan, hän kaipaa otsasilitystä 🙂

P.S. Bonarina vielä yhdestoista vinkki: kun kanilla on oikeanlainen ympäristö ja ruokavalio, todennäköisyys sairastumiselle on pienempi. Se jo itsessään vähentää stressiä, mutta myös mahdollisesta käsittelystä johtuvaa stressiä. Sairasta kania pitää lääkitä useammin, mikä tarkoittaa tiheämpää käsittelyä.

P.P.S. Jos olet ihmetellyt, kuka on Puputäti, klikkaa linkkiä 🙂