Kanivinkit,  Käyttäytyminen

Kuinka kesyttää äkäpussi – elämää aggressiivisen kanin kanssa

Moikka! Olen elellyt kanien kanssa yli 10 vuoden ajan ja saanut samalla paljon kokemuksia sekä omista että hoitokaneista. Joukossa on ollut todella eri luonteisia kaneja ja osa myös vähän aggressiivisia. Tärkeää on ymmärtää, mistä aggressiivisuus kumpuaa ja paikallistaa ne tilanteet, jolloin kani käyttäytyy vihaisesti. Samat vinkit käyvät myös ihan yleisesti kanin kesytykseen 🙂

Poppanan tultua taloon huomasin, että ruokakupin ojentaminen naaman eteen saa hänet käymään hampailla kiinni. Melko varmasti hammasta tuli myös, kun astuin neidin reviirille.

Alkuperä

Kanin poikasajalla on paljon merkitystä. Onko se ollut onnellinen vai stressaava? Poppanalla mitä ilmeisimmin stressaava. Poppis ei saanut viettää sisarusten ja emon kanssa tarpeeksi aikaa. Hän on istuskellut eläinkaupassa, kunnes monilapsinen perhe on neidin vienyt kotiin. Pienet lapset ovat kovasti halunneet silitellä ja sylitellä Poppanaa, joka on ehkä aluksi mennyt karkuun ja yrittänyt piiloutua. Kun tästä huolimatta kädet ovat vain seuranneet perässä, on niille alettu murista ja ehkä vähän nyrkkeillä. Kun tämäkään ei ole käsiä karkottanut, Poppis on ottanut yhden viimeisistä kanikonsteista käyttöön. Puremisen.

Hyökkäämisen lisäksi toinen vaihtoehto olisi leikkiä kuollutta, mutta sitä keinoa käytetään yleensä vain korkealle nostettuna. Siispä Poppana on monista itselleen epämiellyttävistä kokemuksista reilun vuoden aikana oppinut, että ihminen väistää kun sitä puree. Jos jänskättää, kannattaa purra. Ikävä asia menee pois, kun sitä puree. Näillä eväillä varustettuna Poppana liittyi eläinperheeseeni kesällä 2011.

Pitkä matka edessä

Koska Poppana tarjoili hammasta ruokinta-aikaan, keksin harhauttaa neitiä toisella kädellä samaan aikaan kun laskin ruokakupin maahan. Hivele vaikka oikean käden sormia yhteen ja pidä kättä ylhäällä. Kanin huomio kiinnittyy siihen. Tai ojenna nakerteluoksaa, niin kani menee sitä haistelemaan. Laske ruokakuppi vasemmalla kädellä maahan ja poistu sen läheisyydestä. Kani voi syödä pellettinsä rauhassa 🙂

Pikkuhiljaa kani oppii, että ruuan saa syödä rauhassa eikä ihminen tule häiritsemään. Kannattaa myös mennä lattialle istumaan ja ripotella itsensä päälle muutama kanin rakastama herkku. Meillä tähän kävisi esimerkiksi kurpitsansiemenet. Tässä vaiheessa mitään herkkuja ei kannata tarjota kädestä vaan nimenomaan ripotella niitä jalkojen päälle, viereen ja syliin. Raajoja ei kannata liikutella kuin vasta sitten kun kani on loikkinut susta poispäin. Sittenkin kannattaa jutella samalla, koska todennäköisesti kani kääntyy heti kuulleessaan vaatteiden kahinan. Sieluni silmin näen, kuinka Poppana luimistaisi korvansa ja hyökkäisi eteenpäin.

Yhteiseloa voi opetella myös lukemalla. Tarkoitan siis sitä, että istut lattialla lukemassa. Rauhallisella äänellä. Jos ei jaksa lukea ääneen, ei se mitään. Tärkeintä on, että kani tottuu sinuun eikä pidä uhkaavana sitä, että sulla on käsissä jotain erilaista ja oudolta tuoksuvaa. Tarkoitus ei ole, että kani välttämättä tulee haistelemaan vaan että kani tarkkailee sua pienen välimatkan päästä. Kani päättää itse, mikä on sille tarpeeksi iso välimatka. Jos jossain vaiheessa kani käy sun näkösälle makuuasentoon, onnittele itseäsi onnistuneesta kesytystuokiosta 🙂 Muista jutella rauhallisesti ja perääntyä taaksepäin, kun nouset lattialta.

Mihin kannattaa istahtaa?

Ei ole täysin yhdentekevää minne istut, kun aloitat kesytystuokiot. Aloita mahdollisimman kaukaa kanin pesäalueelta. Mieti, missä on tullut eniten yhteenottoja. Vessalaatikon lähellä varmasti, lempinukkumapaikalla sekä ruokintapaikalla. Välttele siis niitä.

Kanin lähestyminen

Pese kädet, jos tuut ulkoa sillä kanin on vaikeampi tunnistaa omaa ihmistään, jos tuoksut joka kerta erilaiselta. Kani luottaa eniten juuri hajuaistiinsa.

Näköaistiin luotetaan myös etenkin silloin, kun sulla on jotain kädessä (näytät erilaiselta) ja kuuloaistiin varmasti, jos kävelet kahisevat ulkovaatteet päälläsi kania katsomaan. Näin ei siis kannata tehdä, jos et halua säikäyttää kania. Aggressiiviseksi oppineella kanilla tämä voi laukaista puolustusreaktion eli pelkopuremisen.

Kerro kanille etukäteen, että olet tulossa. Tuhto on tosi arka jänöjussi, joten mulla on tapana jutella rauhallisella äänellä ennen kuin astun samaan huoneeseen. Saattaa Tuhto silti pelästyä, mutta ei niin paljon, jos kuulee ääneni lähestyvän ennen kuin yhtäkkiä ilmestyn tyypin näkökenttään.

Naamat vastakkain

No niin, nyt olette naamat vastakkain. Tai ainakin melkein, sillä missään nimessä ei kannata kirjaimellisesti työntää sitä omaa naamaa kanin naaman eteen. Kanit tutustuvat toisiinsa haistelemalla otsia, mutta samaa periaatetta ei voi käyttää ihmisten ja kanien välillä tutustumisessa, jos kanssakäymisessä on ollut ongelmia tai kani on itselle vieras. Hiustenraja tuoksuu voimakkaasti ihmiseltä eikä olisi kiva saada puremajälkiä otsaan..

Kun lähestyt kania ja tyyppi tulee uhkaavasti sua päin, älä väisty. Seiso paikallasi. Tässä voi joutua seisomaan muutaman todella pitkän minuutin ajan, mutta liiku vasta kun kani on loikkinut pois. Silloinkin kannattaa mennä poispäin eikä kanin luokse. Näitä harjoituksia toistetaan päivittäin, kunnes kani oppii, ettei tarvi hyökätä vaan jos jänskättää, silloin loikitaan karkuun.

Piilopaikat

Kani on saaliseläin ja käyttäytyy sen mukaisesti. Siksi kotiin on tehtävä monia piilopaikkoja kaneille. Mieluiten luolamaisia käytäviä, joissa on useampi menoaukko. Älä myöskään häiritse piilopaikassa olevaa kania. Jos kani juoksee piiloon, se tekee sen syystä. Kun pupujussikan antaa olla rauhassa siellä, lujitat tyypin luottamusta itseesi 🙂

Yhteenvetona

Kesyyntyminen ei tapahdu hetkessä. Mitä enemmän huonoja kokemuksia kanilla on ihmisistä, sen kauemmin menee kesyyntymisessä. Poppanan kanssa meni viikkoja ja kuukausia ennen kuin olin saanut kitkettyä tiettyjä käyttäytymismalleja pois. Lopullinen kesyyntyminen tapahtuu yleensä vuosien saatossa eli kannattaa olla kärsivällinen.

Kanien hienovaraisten eleiden ymmärtämistä kannattaa vähän opiskella, ja muistaa samalla, että kaikkea määrittelee saaliseläimen käyttäytyminen. Kanit ovat kuitenkin myös yksilöitä, joten käyttäytymismalleja pitää vähän hienosäätää kunkin perheenjäsenen mukaan. Näin yhteiselosta tulee sujuvampaa ja saatte enemmän iloa irti toisistanne 🙂

HUOM! Jos aiemmin rauhallinen ja hyvinvoiva kani alkaa yhtäkkiä käyttäytyä aggressiivisesti, vie kani eläinlääkäriin. Yleensä sille on lääketieteellinen syy, joka vaatii hoitoa. Etenkin, jos kani on jo leikattu eikä hormonitoiminta enää määrää tahtia.

P.S. Jos sulla on ongelmia toisilleen aggressiivisesti käyttäytyvien kanien kanssa, lue muutama vinkki kanien tutustuttamis -postauksesta 🙂

P.P.S. Lisää kanin käyttäytymisestä Kanikirjan sivuilla 65-74.

3 kommenttia

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *